lauantai 29. kesäkuuta 2019

Rosén ensimmäinen mätsäri

Vaikka aurinko paahtoi aika kovasti, niin lähdettiin Rosén kanssa hänen ensimmäiseen mätsäriin. Rosé oli aidon kiinnosstunut tapahtumista ja liikkui kehässä mielesstäni hyvin ja jopa seisoi kauniisti, mutta se jatkuva hampaiden katselu alkoi harmittaa. Yhden kerran voi näyttää mutta ei koko ajan ja sitten vielä se yksi hammaskin heilui edes takaisin ties vaikka joku täti olisi sen napannut mukaansa.






 Kun on ollut pitkään pois näyttelyistä ja mätsäreistä niin nyt on taas  se ihana tunne kun saa punaisen nauhan ilo on tullut takaisin. Ja osaa olla iloinen siitä mitä tapahtuu eikä vain että voisi mennä paremmin. Olin niin onnellinen tästä Rosén suorituksesta.

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Paras kaveri

Koirien välilläkin voi olla koiraystävyyttä, vaikka kaikki koirat eivät toista koirakaveria kaipaakkaan. Mutta kun sellainen on niin ystävän kanssa on mukava touhuta kaikkea koiramaista. Romeolla on monta kivaa kaveria kenen kanssa voi käydä lenkillä ja uimassa tai leikkiä muuten vaan.









Sitten täytyy kertoa, että blogi jää kesälomalle viikoksi, sillä lähden äitini kanssa lomamatkalle huomenna ja koirat jäävät kaikki KePon hoitoon. Nyt jo tuntuu että onkohan tämä oikea ratkaisu. En epäile etteikö Harry pärjää koirien kanssa, mutta mutta mutta...
Katsotaan jos joitain pieniä päivityksiä saadaan aikaiseksi, mutta se on hyvin epävarmaa. Huomenna startataan ja viikon päästä sunnuntaina tulemme takaisin.

torstai 27. kesäkuuta 2019

Tassujen töminää

Tänään oli taas koiramainen päivä Rosé pääsi pentukouluun ja siellä tehtiin kontaktiharjoituksia, seuraamista ja tietenkin leikittiin. Ensi kerralla KePo meneekin sitten Rosén kanssa kouluun sillä minä lähden viikonloppuna äitini kanssa lomamatkalle. Illan suussa sitten pihalle saapui komeita uroksia kun Marjon "pojat" saapuivat. Komeat Max ja Perro.
Täällä tuoksuu niin tytöille

Terve

Ketäs te ootte?

Ahaa te olette Max ja Perro

Belunan XL Bad Habit "Max"

Max

Perro

Max vilvoittelee

Mä tykkään tästä pikku tytöstä

Belunan Soleado Perro "Perro"

Mun kieli putoo

Marjon "pojat"

Max ja Perro

Komeat

Aivan ihanat luonteet molemmilla

Ja taas vilvotellaan

Olipas ne komeita  poikia ja niin kiinnostuneita minusta.
 

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Rosé minun Ruusuni

Tänään lähdettiin Rosén kanssa kahdestaan metsään ja olipas siellä paljon tuoksuja ja linnunlaulua
 Ei metsässä tarvinnut yksin olla minulla oli päässä hirvikäpänen , otsalla hämähäkki verkkoineen ja korvassa kärpänen ja ympärillä miljoona hyttystä.
Ihana on katsella tuota pientä ruusua tuolla vihreän metsän keskellä kaunis luonto ympärillään.
Tosi iso tyttö on kasvamassa Rosésta ja kaikenlisäksi kaunis. Enkä nyt ollut yhtään puolueellinen kun katselen tuota pitkäjalkaa.
Rosén ylvästä päänasento on monesti kiitelty ja se onkin kaunis.


Pilven kokeiden tulokset tulivat tänään ja helpotus oli suuri kun sain kuulla, että lääkkeet ovat vaikuttaneet juuri toivotulla tavalla.

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Heti aamusta

Tänään noustiinkin ylös heti aamusta sillä Pilven piti olla klo 7 klinikalla antamassa verikoetta. No eihän se ihan klo 7 se lääkäri tullut, mutta koe otettiin ja sitten saimme hengailla pari tuntia ja sitten otettiin seuraava koe. Nyt odotellaan pari päivää, jotta saadaan ne tulokset ja tiedetään miten lääkitys on auttanut Pilven ongelmaan. Pilvi oli todella reipas ja sai paljon kehuja kun antoi niin kiltisti ottaa näytteen.
Huomenna onkin sitten vapaapäivä ei mitään menoja joten voidaan vaan hengailla kotona koirien kanssa.
 

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Tosca ja Pilvi

Aamulla Tosca oli ihmeissään kun ei ruokaa tullut lainkaan kuppiin ja muut saivat kuitenkin ruokaa. No sitten kuitenkin Tosca pääsi auton kyytiin ja lähdettiin kohti Eläinsairaalaa  ja korvahuuhtelua. Hieman jännitti mitan Tosca suhtautuu asiaan, no kaikki sujui erinomaisesti. Ihan turhaan jännitin.
Nyt on puhtaat korvat ja toivottavasti  vaiva ohi ikuisesti.
Kun päästiin Toscan kanssa kotiin, niin sitten olikin jo vuoro odottaa Pilven hierojaa Anua. Pilvi oli niin reipas tai oikeastaan vilkas, mutta Anu sai kuitenkin hierottua ja nyt näyttää, että Pilvellä on paljon parempi olla. Huomenna sitten mennään Pilven kanssa siihen cushingintaudin verikokeisiin. Toivotan hyviä uutisia, että lääke olisi alkanut vaikuttaa.
Kiitos Anu
Lopuksi Rosé kin oli sitä mieltä, että hänkin tahtoo osansa hieronnasta ja niimpä hän parkkeerasi itsensä Pilven tilalle nauttimaan Anun käsittelystä.
 

lauantai 22. kesäkuuta 2019

Juhannuspäivä

Tänään juhannussää on ollut hieman tyypillisempi ja pientä sadettakin ollaan saatu. Se ei kuitenkaan ole häirinnyt ketään. Liekö tuo sade sää mikä on väsyttänyt vai jokin muu.



Aivan uskomatonta että nyt keskikesä vaihtuu sitten kohti syksyä vaikka onhan kesää vielä jäljellä. Tämä juhannus oli mansikkajuhannus söin juuri viimeiset mansikat 8 litran laatikosta ja olviathan ne niin makoisia kotimaiset mansikat.
Nautitaan kesästä edelleen ja omista rakkaista niin karvaisista kuin vähemmän karvaisistakin.