tiistai 9. kesäkuuta 2026

Omatoimilenkkikö??

 Nyt on mietinnän paikka, mitä ihmettä nyt tapahtuu, eikö mamma viitsi lähteä lenkille, pitääköhän minun ihan itse taluttaa itseni lenkille?




Ai mamma tulee sittenkin, ai mun olisi pitänyt odottaa, että mamma saa kengät jalkaan ensin. No hyvä mennään sitten yhdessä.


Mä sain tänään jotain mikä on mun suurta herkkua, mä sain yhden uuden perunan ja mä söin sen hetkessä ja nyt mä olen ruokalevolla.

maanantai 8. kesäkuuta 2026

Valeraskaus

 Koiran valeraskaus on yleinen fysiologinen tila, jossa narttu käyttäytyy kuin se olisi tiineenä tai synnyttänyt. Tila kehittyy 1–3 kuukautta kiiman jälkeen, ja siihen kuuluu psyykkisiä oireita (pesänrakennus, lelujen hoivaaminen, apaattisuus) sekä fyysisiä muutoksia (maidoneritys, utareturvotus). Oireet kestävät tyypillisesti 2–3 viikkoa. 

Tämä koira liittyy vahvasti edellä kerrottuun

Kyllä minä tiedän että koiran valeraskaus kuuluu koiran normaaliin kiimakiertoon ja jopa 75% narttu koirista oireilee. Tällä hetkellä Minca kaivaa ja kaivaa valtavia monttuja ja hoitaa pöllölasta jonka sai viime viikolla lahjaksi. Ruoka ei ole maistunut mutta yllättäen parin paastopäivän jälkeen tänään sitten syötiin vatsa täyteen.



Lenkillä kuitenkin kiinostuttiin tai siis Minca kiinnostui ihanista kepeistä. Taas ollaa Harryn kanssa panostettu pihatöihin ja aamulla menin hakemaan vielä kukkaruukkua kun sain lahjaksi ihanan kukkasen ja mitä ihmettä löysinkään ne oli pakko ottaa mukaan.
Nyt ei ole tatti otsassa vaan kukkapenkissä. Pihalla kukkii nyt monta erilaista kukkaa.
Eilen oli maalaus hommia kun maalasin tuon punaisen penkin jossa on kiva ainakin pulun istahtaa.


On se niin kauniin värinen ja monimuotoinen kukka tuo siperiankurjenmiekka.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2026

Rennosti

 Joskus pitää koiran ottaa tosi rennosti ja sen taidon Minca kyllä osaa. Kuvat kertokoon millainen päivä Mincalla on ollut.

Klo on vasta 8 en jaksa herätä.

Lepään tässä hetken



Pissalle pissalle no ei pissata.


En mä koko aikaa ole lojunut mä siirryin tähän toiselle sohvalle välillä

Pienet päiväunet

Ai että grillataan juu se sopii

Reipas lenkkeilijä

Taidan siirtyä makuuhuoneen puolelle kun niin ramasee

Hyvää yötä

lauantai 6. kesäkuuta 2026

Että sellainen päivä.

 Tänään oli Mynämäen näyttely ja aamu alkoikin kivasti kun tökkäsin sormeni oven karmiin niin että peukalon kynsi taittui, teki kyllä kipeää. Siitä se sitten jatku aamu vatsaan sattui en voinut syödä aamupalaa ollenkaan. Lähdettiin kohti Mynämäkeä ja matkalla huomasin, että Mincan vesikuppi ja vesi jäi sitten kotiin. Kauppaan ostamaan ensimmäinen keppu minkä löysin . No vettä tuli taivaalta kyllä mutta ei se paljon auttanut. Kaikki meni näyttelypaikalla ihan hyvin siihen asti kun oli meidän vuoro, nimittäin rankkasade iski ja siellä me kastuttiin. Edelliseltä tuomarilta sain ohjeita että pitää pinkoa minkä kintuista pääsee ja niin tein ja tuomari sanoo minulle, älä nyt juokse noin kovaa vaan ihan rauhallisesti. No Mincakin oli muuttunut liian pitkäksi ja takakorkeaksi ja ilman kulmauksia ja silmät liian syvällä ja avonaiset huulet. Pää oli kuitenkin bernhardilaisen ja jopa kaunis. Parasta kuitenkin oli että käytös oli rauhallinen, jos se nyt oli sitten positiivistä. Yhtään kuvaa ei ole kun satoi niin paljon ettei voinut kuvata. Minca on nukkunut koko loppupäivän.

perjantai 5. kesäkuuta 2026

Mitähän se nyt söi

 Aina saa olla sydän syrjällään tuon eläimen kanssa.  Eilen näin että jotain Minca nappasi suuhunsa ja syöksyin perään katsomaan mitä se on, en tietenkään saanut kiinni koko koiraa joka paineli edellä ja rouskutti jotain, villiveikkaus sammakko tai linnunpoika. Tänään olen tuijottanut jatkuvasti onko pahoin voiva onko oma itsensä vai minkälainen on? Ripulia ei ainakaan ole tullut eikä oksennusta. Ruoka on maistunut hieman huonosti, mutta se ei varsinaisesti tarkoita mitään Mincan kohdalla.


Huominen päivä jännittää, saa nähdä onko jotain kerrottavaa vai ei.

torstai 4. kesäkuuta 2026

Koiratarhat muistojen joukkoon

 Tänään saatiin pihaprojekti aika loppusuoralle, vielä vaatii hienosäätöä ja kiviä.


Monta pientä ideaa on vielä takataskussa mutta ei kaikkea voi ihan kerralla toteuttaa. Ystävien kanssa vietettiin hauskaa iltapäivää hieman herkutellen.



Minca oli todella iloinen vieraista sillä hän sai niin paljon rapsutuksia ja näin Mincasta sanottiin Minca on kyllä niin ihana persoona

🩷😍
Nyt persoona on ihan väsähtänyt. Hyvää yötä kaikille.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2026

Pikku hiljaa

 Pieni pala kerralla piha valmistuu. Vain muisto koiratarhoista.

Vielä yksi kuorma katetta täytyy hakea niin saadaan sitten valmiiksi. Kiviä tarvitaan vielä aika monta. Minca kävi tutkimassa  kaiken tosi tarkkaan, että mitä tässä nyt tapahtuu.


Huomenna on taas kiva päivä, ystävät tulee viettämään grillikatoksen avajaisia.



tiistai 2. kesäkuuta 2026

Päivät on niin lyhyitä

 Ollaan tässä ihmetelty  miten nämä päivät ovat muuttuneet niin lyhyiksi, tuntuu ettei ehdi tehdä läheskään kaikkea mitä on suunnitellut. Tänään jatkettiin pihan kunnostusta, istutettiin kurkkuja ja käytiin Nose Workin viimeisellä tunnilla alkeet päättyivät tänään.


Kivaa puuhaa ja tuo kuorikate tuoksuu niin hyvälle minun mielestäni. Minca oli tosi taitava tänään ensimmäinen varsinainen etsintä tunti, hieman häiritsi kun oli hieman liian kuuma. Hienoa oli että Minca pystyi työskentelemään ilman väliaitoja vaikka huoneessa istui vieraita ihmisiä joiden luo olisi voinut vapaasti kirmata.






Haju oli tällä kertaa piilotettu tuoliin eri osiin magneettirasiassa ja sitten se oli metalliaidassa ja lopuksi oli tarkoitus, että koira löytää hajun tuolta huoneen perältä olevasta rakennelmasta. Minca päätti kuitenkin tehdä viimeisen tehtävän ensimmäiseksi.


Nyt tämä suuri persoona on mennyt nukkumaan ja tuhina vain kuuluu.

maanantai 1. kesäkuuta 2026

Suomi on mailman mestari.

 

Olipahan peli-ilta ja yö, pakko oli katsoa ja jännittää ja palkittiinhan se lopuksi. Suomi on mailman mestari. Onnea leijonat. Päivä on mennyt vähän sumussa.

Minca on pitänyt huolta meistä vartioimalla tonttia. Ihmettelimme maalauksen lomassa, mitä ihmettä Minca haukkuu ja totta se oli. Naapurin koirat haukkui ja Minca haukkui ja minun oli mentävä selvittämään  mitä tapahtuu no ei ollut vaarallista mutta naapurissa oli vieras koira kylässä


Eilen illalla Minca löysi pesästä "pudonneen" tirpin.



Ei mikään hymytyttö tai hymypoika varsin vihainen tapaus. Minca kävi haistamassa että mikä se nyt on pihalla. Emo linnulla oli suuri hätä, että syököhän tuo valtava eläin tuon linnun lapsen, no ei syönyt.


Hevoskastanja on täynnä kukkia kuin kynttilöitä joulukuusessa.