perjantai 31. tammikuuta 2025

oikaseminen kannattaa aina vai kannattaako?

 Tänään lähdettiin vähän eri suuntaan lenkille, kerroin että muistan tuolla sellaisen metsikön missä menee kiva luontopolku ja se on helppokulkuinen kun on istutettua mäntymetsää. Sanoin että Rose´kyllä muistaa lenkin koska Rose´n kanssa olen ollut siellä useamman kerran. Kyllä Rose´löysi polun alun ja siitä paineltiin metsään ja mitä ihmettä ne männyt olivat kasvaneet sellaisiksi, että joka toisella askeleella minä sain ympärikorvia, polkua olisi pitänyt edetä konttaamalla. Koirat kyllä mahtuivat oksien alta mutta ihmisille se ei olutkaan niin helppo polku. Lisäksi juuret ja kivet olivat erittäin liukkaita. Jos olisimme kiertäneet tien kautta niin olisimme säästyneet paljolta, mutta kun halusin oikaista.


Minca keksi uuden harrastuksen aurauskeppinen keräilyn. Monet aurauskepit ovat kaatuneet ja jokaisen kepin Minca bongasi ja olisi halunnut kuljettaa kotiin.



torstai 30. tammikuuta 2025

Uusi harrastus

 Harrastukset ovat tärkeitä myös koirille ja niinpä Mincallakin on harrastuksia toki myös Rose´lla. Kerrotaanpa ensin Mincan harrastuksista. Ensinnäkin hän harrastaa puiden keräämistä metsästä, mitä suurempi puu sitä varmemmin sitä raahataan mukana lenkillä. Lenkki on sellainen risteily, vasemmalle oikealle hyppy taakse eikun eteen ja aina löytyy uusi entistä suurempi puu mukaan otettavaksi. Myös kaikki  roskat mitä luontoon on jätetty löydetään. Kun muut kulkevat 5 km niin Minca kulkee 10 km. Olenkin nimennyt hänet metsäristeilijäksi ja puunrunkojen noutajaksi.


Pallopelit ovat kivoja kaikissa muodoissaan ja MIncalla onkin paljon palloja joita voi pelata pihalla ja sisällä. Sitten Minca harrastaa sitä tyynyjen räjäyttämistä. Mutta nyt Mincalla on uusi harrastus se on hula-hula-vanteen pyöritys.



Sitten Rose´n harrastuksiin, lenkkeily on tietenkin mukavaa ja varsinkin peurojen bongaus. Yksi lempi harrastus kuitenkin on löhöily ja tietenkin Mincan kanssa leikkiminen.



Minca on myös hyvin avulias koira harrastusten lomassa, mm tänään kun vaihdettiin sänkyyn lakanoita niin Minca sitten vartioi noita likaisia pyykkejä etteivät vain joudu hukkaan.


Siis aika hyvin meidän päivät sujuu näiden murujen kanssa.

keskiviikko 29. tammikuuta 2025

Sadetta tiedossa

 Kura keliä ja rapaisia koiria ja kuratassuja siitä on tämä päivä tehty. Mincaa ei sade tunnu haittaavan, mutta Rose´käy vain nopeasti pissalla ja sitten heti sisälle ei ole mukava olla sateessa. Ei voisi uskoa että kohta minun pieni vauva koirani on 1 v ja melkein heti toiset synttärit Rose´6 v. Meidän pieni eläin perhe on ihan täydellinen nämä kaksi rakasta karvakuonoa sen tekevät. Uusia kuvia ei tänään saatu otettua koska keli oli mitä oli tuolla ulkona. Sisällä otetut kuvat sitten näyttävät tältä.


Minca tykkää kovasti tuosta vihreästä aktivointikupista ja kyllä Rose´kin siitä nauttii herkkuja. Luuli, että Mincan iso kuono ei tuolta saisi mitään mutta yllätys yllätys pienetkin namit häviävät kupista nopeasti.


Illan tullen sitten nukahdetaan vieri viereen kunnes me ihmiset menemme sänkyyn silloin sinne pongahtaa unikavereita.

tiistai 28. tammikuuta 2025

Väärä lausunto

 Nyt täytyy myöntää virheensä, olen useasti sanonut, että Mincan aivot eivät ole vielä kasvaneet tai ettei tähän pakettiin kuulunut  aivot. Minca onkin todella viisas koira, hän yllätti minut tänään, olin ihan ihmetyksen sormi hämmästyksen suussa. Minä ryhdyin siivoamaan ja Minca meni pihalle touhuamaan. Keräsin makuuhuoneen matot ja vein ne pihalle, Minca katseli minun touhuani. Lähdin sisälle jatkamaan siivousta ja kun menin hakemaan mattoja  mattotelineeltä, niin mitä ihmettä Minca oli hakenut eteisen maton ja vienyt sen ulos. EI koskaan ole tuohon mattoon koskenut.


Siis vain tosi viisas koira voi oivaltaa tuon mallioppimisen ihmisen tekemisistä ilman että sitä hänelle opetetaan. No siivouspäivät ovat tosi rankkoja ja sen jälkeen pitää levätä.




maanantai 27. tammikuuta 2025

Opettelua

 Ollaan kovasti opeteltu nyt uutta rytmiä kun Harrykin on päivät kotona. Kyllä sen huomaa, että pientä opettelua se vaatii kun on ollut 10 vuotta kotona koirien kanssa ja nyt meitä on sitten yksi lisää päivisin. Ensimmäinen viikko meni ihan sekoiluksi, minulta hävisi yksi päivä viikosta ja unohdin mennä jumpalle. Yritetään tämä viikko nyt saada sujumaan. Ainakin tänään vielä muistin että on maanantai. Koirat ovat hyvin iloisia kun iskäkin on kotona. Aamulla saa kiivetä iskän kainaloon.





sunnuntai 26. tammikuuta 2025

Pyhäpäivä

 Eilinen hieronta taisi laukaista Mincalla ripulin ja yöllä käytiin tiuhaan tahtiin ulkona. Nyt syödään helposti sulavaa ruokaa, että vatsa rauhoittuisi. Se on aina niin huolestuttavaa kun pieni sairastaa. Reipas Minca on vaikka masu varmasti on kipeä.


Pieni koira lepäilee ja minä hain apteekista lääkettä jotta saataisiin masu kuntoon.


Toivottavasti huomenna jo helpottaa.

lauantai 25. tammikuuta 2025

Hierontapäivä

 Tänään hieroja Mari saapui hieromaan koiria ja ensimmäisenä oli Mincan vuoro. Kuvat eivät taida ihan kertoa totuutta siitä miten hieronta sujui. Mari on kuitenkin ammattilainen ja Mincakin saatiin hierottua. Rose´tietää jutun ja nauttii täysillä.






Jumeja oli paljon ja sen kyllä arvasinkin koska on ollut niin liukasta ja kaiken lisäksi sitten vielä painitaan pihalla jäätiköllä. Mutta tänään on ollut sitten väsynyttä porukkaa hieronnan jälkeen.



Marilla oli mukanaan minun ostokseni tuolta koira ryhmästä ja se olikin aivan upea juttu.


Aivan upea iso patsas joka etsi uutta kotia ja kerrankin osuin oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.


Mincan mielestä Rita oli hieman liian rauhallinen hänen makuunsa.


Marilla oli myös lukemista ja katsottavaa tuliaisina. Olipas taas hieno päivä ja koirat ovat saaneet hoitoa ja jumit on poissa niin on itselläkin niin hyvä mieli.

Kauniita unia toivottaa meidän sylikoira.


perjantai 24. tammikuuta 2025

Liukas, liukkaampi ja ihan sika liukas

 Kyllä saisi loppua tämä älytön liukkaus ihan alkaa jo ärsyttämään kun ei päästä kunnolla liikkumaan. Tänään oltiin metsässä, siellä oli hivenen helpompi liikkua. Kotipiahlla huomasin, että nyt on tilaisuus Minca seisoo hienossa asennossa ja ei muuta kuin kuvaamaan ja tässä lopputulos.


Juu kyllä koira seisoo kauniisti mutta mistä tuo jättiläis - 💩 tuohon kuvaan ilmestyi. No ehkä bernhardilaiset tekee hieman isompia palleroita. Tosin luulen, että Minca on rodultaa Sveitsiläinen vetoketjun irroittaja / tyynyn räjäyttäjä.

Minä oikein panostin kun lähdettiin kauppaan, tein kummallekin herkku kongin virikkeeksi ja kun tultiin kaupasta niin Rose´oli nauttinut oman konginsa tyhjäksi, mutta Mincalla oli ollut muita kiireitä.


Ja lopuksi sitten koiran tassutaidetta lenkkipolun varrelta. Kiva vertailla Mincan ja Rose´n tassun jälkiä.



torstai 23. tammikuuta 2025

Koiran tarpeet

 Koiralla on tietenkin liikunnan tarve ja näillä liukkailla keleillä se on haasteellista täyttää ja vaikka koiraa saisikin liikutettua niin myös koira liukastelee ja jännittää lihaksiaan. Jos ihmisen lihakset jumiutuvat ja kipeytyvät niin käy myös koiralle. Jos huomaat koirasi nuolevan raajojaan tai kirputtavan itseään voi kysymyksessä olla kipukäytös.

Me ollaan ihan jumissa.

Kyllä minä uskon, että molemmat niin Minca kuin Rose´kin ovat jumissa eikä pelkästään liukkaalla alustoilla lenkkeilystä. Onneksi asiaan on tulossa helpotusta, ei kevät ei ihan vielä taida  olla tulossa, mutta hieroja Mari kuitenkin saapuu lauantaina. Mielenkiintoista nähdä, joko Minca pystyy rauhoittumaan hierottavaksi ilman sähellystä.


Sanoppa näille että rauhallisesti ja varovasti  juu sanon minä, mutta kun kukaan ei kuuntele minua. No itsekin aamulla mietin, että miten ihmeessä olen näin jumissa vaikka olen juuri vasta herännyt. No ehkä tämä kuva hieman selventää asiaa, heti ei uskoisi että tuossa sängyssä on koirien lisäksi nukkunut kaksi ihmistä, ehkä pienillä mutkalla on oltu.

Koirilla näyttää olevan hyvin tilaa 😁 Kauniita unia kaikille.


keskiviikko 22. tammikuuta 2025

Sekasin Harrystä

 Miten sitä ihminen voikaan luoda itselleen omat rutiinit kymmenessä vuodessa mitkä olen ollut kotona koirien kanssa. Nyt tilanteessa on muutos mieheni on pidemmällä lomalla ja se on saanut minun päiväni ihan sekaisin.  Tänään elin tiistaita ja unohdin omat menoni täysin, eikä ollut ensimmäinen kerta. Koiratkin ovat ihan ihmeissään kun mennään ihan eri aikaan lenkille kuin normisti.

Voitaisiinko leikkiä?

Toki se on mukavaa kun ollaan yhtä aikaa kotona, mutta jotenkin olen seonnut omissa aikatauluissa. Meidän täytyy koirien kanssa opetella uudet aikataulut.

Kukaan ei leiki mun kanssa.

Yritetäänpä huomenna sitten viettää torstai päivä ja katsoa tarkasti kalenteria että onnistuttaisiin oikeissa asioissa.

Mamman muruliini


tiistai 21. tammikuuta 2025

Tervetuloa kotiin

 Tänään  käytiin veljeni kanssa äidin luona Porvoossa, oli tosi mukava päivä. Äiti oli pirteällä tuulella ja juttu luisti. Veljen kanssa juteltiin tulo ja meno matkat kilpaa, tuli käsiteltyä monta aihetta, Amerikan uusi presidentti, Suomen poliittinen kenttä, eläkkeet, matkailu, koirat, rotat, lapset, nuoruus, kolarit, sudet, hirvet, äiti ja muut sukulaiset, ruoka,  syöpä, aseet, tässä joitakin aiheita mainittu. Ajatella jos oltaisiin matkustettu vaikka lappiin olisi siinä maailma parannettu moneen kertaan.


Kotiin on aina niin kiva tulla kun tervetulotoivotukset ovat huippuluokkaa, Mincahan hyppää syliin ja Rose´heiluu koko koira edes ja takas.

maanantai 20. tammikuuta 2025

Hieman herkuttelua

 

Koirat ovat tänään herkutelleet hieman lampaalla, lampaat korvat ja kallo olivat suurta herkkua.
Rouskunta vain kävi kun kumpikin meni omalle pedilleen syömään herkkua. Huomenna lähdenkin sitten käymään Porvoossa ja koirat jäävät Harryn hoitoon. Katsotaan mitä äidille kuuluu. Tässä nämä tämän päivän lyhyet kuulumiset.

sunnuntai 19. tammikuuta 2025

Kun on kivaa

 Kun koiralla on jotain hauskaa ja jokin lempilelu niin onhan se hauskaa katseltavaa. Minca sai eilen uuden pallon "poni-pallon" on kuulemma tosi kestävä, no mitä sekin sitten tarkoittaa sillä illalla se pallo ei sitten enää vinkunut sanoi vain puuf puuf, pikku hammas se oli sitten puhkaissut pallon. No se ei sitten leikkimistä haitannut. Palloa käytiin välillä näyttämässä Rose´lle ja sitten taas pentiin.







Pallossa on pieni kahva ja siitä on helppo pitää kiinni ja viedä palloa viedä paikasta toiseen.

En minä välitä sun pallosta, olisin vain kerran halunnut sitä haistaa.


lauantai 18. tammikuuta 2025

KOirapäivä

 Tänään koirat pääsivät ostoskeskukseen. Voitte arvata kuka herätti eniten huomiota. Onneksi kohdattiin myös perhe joilla oli ollut neljä bernhardilaista ja heiltä sitten rapsutuksia riitti. Olivat nähneet meidät parkkihallissa ja lähteneet etsimään mihin mentiin. Kiitos heille superrapsutuksista. Kun kerroin että meillä on vain voimaa, muttei hirveästi järkeä niin nauroivat että sellaisia ne teinit ovat ja kyllä se järki sieltä kuulemma tulee ajan kanssa esille. No reissu meni paremmin kuin odotin, no odotukset eivät olleet korkealla. Yksi vaikea tilanne tuli kun siellä oli menossa peli missä lapset heittivät koripalloja koriin, niin Minca olisi ehdottomasti halunnut osallistua tuohon pallopeliin. Minä tietenkin hellyin ja lupasin että ostetaan Mincalle uusi hieno pallo jos on kiltisti.


Loppujen lopuksi Minca käyttäytyi todella hyvin, ei rynninyt ihmisten luo, mutta otti kyllä vastaan rapsutuksia. Kierreltiin moneen kertaan tuo Myllyn ostari ja välillä syötiin herkkuja ja juotiin vettä ja sitten siivottiin lattia, pikkusen kun lattialle roiskui vettä. Enemmän pitäisi selvästi käydä ihmisten ilmoilla.

Mincan uusi pallo.