tiistai 7. marraskuuta 2017

Syyhypunkki eli kapi

Kapi on syyhypunkin aiheuttama sairaus. Koiralla tartunnan aiheuttaa useimmiten Sarcoptes scabiei var. canis eli kettukapi. Kissalla kapi on hyvin harvinainen. Punkki on vain 0,2 mm pitkä, eikä erotu paljaalla silmällä. Punkkinaaras kaivaa ihon pintakerrokseen käytäviä, jonne se munii 2-4 munaa päivässä. Elinkierto munasta sukukypsäksi punkiksi kestää noin kolme viikkoa.
 Kapi tarttuu koirasta toiseen ja koira saa sen usein liikkuessaan paikoissa missä kapinen kettu tai supikoira on makoillut. Riski suurenee talvella kun ketut ja supit hakeutuvat lähemmäksi rakennuksia. Sairaat eläimet kyhnyttävät itseään puita  vasten ja jättävät  tartuntariskin jälkeensä.

Kapitartunta aiheuttaa hyvin voimakasta kutinaa. Syyhypunkit viihtyvät pään seudulla, erityisesti korvalehdillä ja korvien reunoissa, sekä vähäkarvaisilla alueilla, kuten esimerkiksi kyynärpäiden ja vatsan iholla. Iho muuttuu nystyräiseksi ja hilseileväksi. Jos tartuntaa ei heti hoideta, iholle muodostuu rupia ja kovettumia. Myös karvaa alkaa lähteä. Nämä muutokset johtuvat osittain siitä, että koira raapii itseään koko ajan. Rikkinäinen iho altistuu helposti myös bakteeritulehduksille. 
Syyhypunkki tarttuu myös ihmiseen, vaikka se ei aiheuta ihmiselle yhtäkovaa kutinaa niin kutinaa kuitenkin mm. käsivarsiin ja vatsaan. Meillä on kerran ollut kapi kaikilla kahdeksalla koiralla ja Pilvellä, Pilvi sen taloon toi ja tietenkin kaikki saivat tartunna ja loppujen lopuksi myös minä sain kapin käsivarsiini Kepo säästyi. Kapi vaatii aina lääkärin hoidon ja lääkkeet ja on kohtalaisen vaikea hoidettava. Koira menee nopeasti huonoon kuntoon joten jos on syytä epäillä kapitartuntaa niin parasta on hakeutua nopeasti hoitoon. Koiran kapia hoidetaan niskaan laitettavalla valeluliuoksella joka uusitaan kuukauden kuluttua, ihmisen kutinaan auttaa salva. Koiran kapi ei elä ihmisessä kovin kauan koska se ei pysty kaivautumaan ihmisen isoon kuten koiran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti