Tänään lähdettiin sitten pitkästä aikaa kunnon lenkille ja olisi voinut luulla, että se on aivan ihanaa no olihan se ihanaa kun tallusteltiin metsän siimekseen, mutta.... Mistä kummasta se nainen ja karhukoira siihen meidän nenän eteen pöllähtivät, Minca pitkässä hihnassa joten ei mitään mahdollisuuksia estää häntä ryntäämästä tutustumaan vastaan tulijoihin. En pystynyt pitämään häntä, no ei lienee ihme kun painaa enemmän kuin minä. Huusin anteeksi, mutta me tullaan nyt katsomaan teitä läheltä. Nainen oli ihan että ei haittaa ei tämä koira ole aggressiivinen se vaan haukkuu vieraita koiria. No ei Mincakaan ole vihainen mutta hän on iso, eikä Mincaa niin kiinnostanut se vieras koira, mutta vieras täti sitten sai pidellä puusta kiinni että pysyi pystyssä kun Minca päätti nojailla häneen ja huiskia hännällä, onneksi ei hyppinyt. Kyllä minä taas niin häpesin kun en saa koiraani hallittua. Eikä se ole Mincan syy että on nuori ja rakastaa kaikkia eikä muista vielä kuunnella minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti