RAILI HALME
(Koiralähtöinen koulutusohjaaja, käyttäytymisneuvoja ja ongelmakoirakouluttaja
Kansainvälinen luennoitsija ja opettaja
Suomen Eläintenkouluttajat ryn varsinainen jäsen
Täysjäsen ja Suomen Country Representative, PDTE (Pet Dog Trainers of Europe)
Täysjäsen, APDT
Päätoimittaja, PDTE News (Pet Dog Trainers of Europe)
Nyt kuitenkin asiaan on haluttu ottaa kantaa ja epäilty toimintatapoja, ehdotettu jopa että koirien pitäisi antaa tapella ja näin selvittää välejään. Enpä moista ongelmanratkaisutaitoa ole oman kurssini aikan oppinutkaan, olen kyllä oppinut mitä eläin suojelulaki sanoo koiran pidosta
1 §
Lain tarkoitus
Tämän lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta.
Lain tarkoituksena on myös edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua jne.
Minun ajatusmailmassani eläinten hyvä kohtelu ei ole koiratappeluiden järjestäminen vaan koirien hyvinvoinnin edistäminen kaikin mahdollisin tavoin.
Kaikki ketkä ovat yöunensa menettäneet voivat nukkua yönsä jatkossa tyynen rauhallisesti, tähän koiranpitoon teidän ei tarvitse puuttua sillä näillä neljällä Belunalaisella on hyvä ja rakastava koti jossa koirien eteen ollaan valmiita tekemään kaikki mahdollinen.
Betu täysin tietämättömänä että pitäisi ryhtyä tappelupukariksi. No vitsi vitsi ei tarvitse Betun eikä muidenkaan tapella kodissa missä kaikki on hyvin. Olisipa jokaisella koiralla yhtä hyvät oltavat. Kaikki tästä asiasta huolestuneet voitte soittaa minulle, jos asia mielestänne teille kuuluu.
Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa..
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaValitsen itse blogissani julkaisavan tekstin ja poistan asiattomat kirjoitukset.
PoistaKun joku on hyvä jossain, löytyy ain kateellisii ihmisii. Sitä se on. Mää ihailen, ku jaksat opiskel työn ohel ja ain ajatel koirien parast.
VastaaPoistaSit ihan eri asia. Haluisin kertoo pienen tapahtuman. Nimittäin seuraavanlaisen: tänään harjasin Sannin turkkii ulkon ja karvapalloi pyöri pitkin nurmee. Pieni lintu kävi useemman kerran hakemas niit. Hauskan näköst, ku se lens iso karvatullu nokassans mont kertaa. Pesäntarpeiks ne varmaanki men. Ihanaa, et Sanni voi tuottaa iloo linnuillekki. Ja mullekki tuli täst hyvä mieli.
Lämpimin terkuin SANNI & Eija
Ihana, pienellä linnulla on varmasti lämmin pesä mihin munii munat.
VastaaPoista