lauantai 21. joulukuuta 2019

Ja joulu lähestyy

Ensinnäkin lähetetään Sirille paranemisterkkuja, sillä Siri oli pienessä operaatiossa alkuviikosta. Operaatio sujui hyvin ja Siriltä poistettiin pieni "näppy" silmän alta. Se ei Sirin menoa ole haitannut ja paraneminen on sujunut hyvin.
Tällainen suloinen panda-prinsessa  Siri on tällä hetkellä, mutta ei menoa haittaa. Sitten jouluvalmistelut ovat jatkuneet ja Pilvi on yrittänyt osallistua kovasti.
Joulupullaa

Nyt on vatsa täynnä korvapuusteja

Mummu toimii joulukaljamestarina
Mutta ei me koiria olla unohdettu kyllä lenkille ehdittiin vaikka paljon puuhaa olikin.
Armotonta menoa


Reippahasti käypi askeleet.
Kotiin palattiin tuolta VR:n huoltotietä  pitkin ja tietenkin se juna sieltä sitten tuli, ei muuten yhtään jännittänyt mutta Rosé ei ole junaa noin läheltä kohdannut, tiesin että muut koirat eivät asiaan reagoi. Tämä olikin hyvä juttu, että koko lauma oli mukana kun juna lähestyi niin Rosé vilkaisi muita ja kun muut eivät reagoineet niin Rosékin pysyi rauhallisena ja katseli vai rauhallisesti kun juna meni ohi. Äiti on ollut myös ahkerana ja hän on tehnyt tällaiset hienot sukat.
Kuvan mahdollinen sisältö: 1 henkilö, raidat
Kun on taito hyppysissä niin syntyy ihanuuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti