Tänään on taas virallinen koiranpäivä, vaikka jokaisen koiran kodissa koiranpäivä on joka päivä tai ainakin niin pitäisi olla. Kaikkihan me tahdomme antaa koirallemme parasta koiran elämää. On hyvää terveellistä ruokaa, on liikuntaa ja leikkiä on rakkautta ja rajoja siitä on koiran elämä tehty.
Miksi Koiranpäivää vietetään?
Päivän tavoitteita ovat:
koiran hyvinvoinnin edistäminen
vastuullisen koiranomistajuuden korostaminen
koiran merkityksen esiin tuominen yhteiskunnassa
koirien monien roolien näkyväksi tekeminen (lemmikki, harrastuskaveri, opaskoira, avustaja, virkakoira…)
Suomessa on arviolta noin 800 000 koiraa, ja joka viidennessä taloudessa on koira
Koiranpäivää on vietetty 24.4. 2007 ensimmäisen kerran ja ehdotuksen koiranpäivästi teki aikoinaan kennelliiton kunniajäsen Pertti Kuopila ja niinpä koiranpäivää vietetäänkin juuri Pertin päivänä.


<3
VastaaPoistaIhanat kuvat on teko äly luonut <3
VastaaPoista