Tänään olimme viettämässä mökkipäivää veljeni perheen kanssa Säkylässä missä heillä on kesähuvila. Mukaan lähti taas mummoporukka ja kuljettajana toimi Harry. Olipas hauskaa yhdessä oloa ja serkkuni Tuulikkikin löysi paikalle vaikka ohjeet olivat minun laatimat.
Harryllä oli tärkeä tehtävä korjata Karin savustuspönttö jotta saataisiin savumuikkuja.
Herkulliset oli tarjoilut niin maukkaita muikkuja ja lohta ja uusia perunoita pannukakusta puhumattakaan.
![]() |
| Kaunis kuparinen kylki. |
Herkuttelun lomassa ehdin myös harrastaa lempipuuhaani soutamista.
Lumpeenkukkia en löytänyt mutta ulpukat kukkivat suurina lauttoina.
Uimaan en mennyt koska vedessä oli ollut jo sinilevää joten en sitten viitsinyt pulahtaa, nyt kyllä vähän harmittaa. Kotimatkalla piti poiketa kalasatamaan ostoksille.
Mökki on kyllä ihan suorassa minun kuvani ei ole mutta siinä koko porukka koossa.
Kalasatamasta mukaan tarttui mustaherukkasilliä joka on sitten todella hyvää ja jotain muutakin herkkua tuli valittua.
Siinä niitä kasvaa perunoita, ihanat isot pellot kukkia täynnä, peruna kukki myös vaaleanpunaisella kukinnolla. Myös suuret kaalipellot reunustivat tietä. Huikea päivä ja sen kruunasi minun ensimmäinen löytöni.
![]() |
| Pidän. |














Ei kommentteja:
Lähetä kommentti