keskiviikko 1. tammikuuta 2014

2014 on aloitettu

No niin taas on yksi uudenvuodenaatto takanapäin. Tällä kertaa aatto sujui hyvin rauhallisissa merkeissä, kukaan koiristamme tai kissoistamme ei pelännyt. Kaikki koirat nautiskelivat kongeista herkkuja sisätiloissa ja tuossa klo 22 käytiin pissalla ja oli hauska katsoa kun päästin koko porukan pihalle niin vuoron perään kaikki kävivät pissalla ja tulivat samantien takaisin sisälle. Aamulla koirat nukkuivat yli pitkään eli klo näytti 06:19 kun ensimmäinen heräsi ja senkin jälkeen vielä hetki oltiin ennen kuin pyydettiin pihalle. Kun mentiin ulos niin oli outo tunne kun pihalta tai sen läheisyydestä kuului musiikkia ihan täysillä, koirat kuuntelivat hetken ja menivät tarhoihinsa syömään luitaan. Kuka naapureista lienee juhlinut hieman pidempään, se ei minulle selvinnyt.
Paloma ja Betu
Vain muutama päivä jäljellä kun minun lomani loppuu, on siinä taas totuttelua , että pääsee rytmiin, nimittäin työrytmiin kiinni kun pitäisi osata saada vuorokausirytmi kohdalleen. Pitäisi saada koirin rytmit  kohdalleen. Se mikä on hyvä on se, että nyt alkoi viimeinen kokonainen työvuosi ja ensivuonna on sitten se hieno vuosi kun jään pois työelämästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti