Minun pieni taistelijani Bianca |
Eläinlääkäri soitti tilannepäivityksen klo 15. Veriarvot hieman heittelevät ja Bianca ei ole halunnut nousta vielä ylös (pissalle), joten tilannetta seurataan ja seuraava päivitys tulee klo 18:00. Tilanne on kuulemma ihan normaalin rajoissa tuollaisen ison leikkauksen jälkeen.Biancaka on kotona nyt. Kotiutumisen ehtona oli että pitää pissata klinikalla, mutta kun meidän BB ei pissaa kuin kotona, no onneksi sain henkilökunnan vakuuttuneeksi asiasta ja päästiin kotiin ja välittömästi BB lorotteli kun pääsi omalle pihalle, joten sekin asia hoitui. Hieman nihkeästi ruokaa maisteltiin mutta vähän kuitenkin. Nyt on sitten suunniteltu kaikki mahdolliset asut millä saadaan haava suojattua kun tuo tötterö ei ole meidän juttu. NO minun yöpaidastani tehtiin sitten suoja haavalle. Mitä minä yöpaidalla tekisinkään. Ihanaa BB on kotona.
TAIGA-uutiset: Taigalla kaikki hyvin ja ruoka on maittanut tänäänkin kohtalaisen hyvin, mikä on iloinen asia. Taiga on kyllä niin hyvinvoivan oloinen ja onnellisen tuntuinen koira tällä hetkellä, että uskon Taigan nauttivan tulevasta äitiydestä. Taiga ja muut koirat saavat minut nyt täysin itselleen, sillä kaksi seuraavaan vkoa lukee päivittän kalenterissa peruttu, peruttu.
Olihan taas vuorokausi täynnä pelkoa, toivoa ja uskoa ja onnea. On tämä koiran omistajan elämä yhtä vuoristorataa, tuntuu että heti kun on jokin asia tosi hyvin niin sitten mennään taas tukka hulmuten alamäkeä, mutta onneksi sieltä montusta taas noustaan ylös.
Kauniita unia ja hyvää nousevaa huomista |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti