Sinne jäivät murut

Olin pari päivää hoitamassa veljeksiä Maunoa ja Väinöä. Olipas suloiset veljekset ihan veivät minun sydämeni. Nukkuivat pienellä kerällä sylissäni ja vieressäni. Nuolivat minun  korvani ja käsiäni. Olivat niin pennun tuoksuisia ja pehmoisia. 

Nämä murut ovat todellisia imureita ei niin pientä, roskaa, kiveä, lehteä, marjaa, multaa tai ihan mitä vaan mitä ne eivät ehtisi napata suuhunsa. 

Ajattelin, että kylläpä tällaiset pienet suloisuudet ovat helppoja eivät taatusti syö seiniä tai revi tapetteja, mutta yllätys yllätys kun ilta hämärtyi ja luulin että lapsoset kävivät nukkumaaan, mutta alkoi kuulua pientä nakerrusta ja oven karmistahan siinä oli kysymys, jota  pikkuhampaat nakersivat.

Kyllä oli hauskat pari päivää ja nyt kyllä hauskuus jatkuu kun äiti lähti meille hiihtolomalle.