Kaivelin arkistojani ja hups, sieltä löytyi vanhoja kirjoituksiani ja yksi rakkaimmista aiheita on tietenkin virikkeistäminen. Virikkeistäminen on koirien lajityypillisten tarpeiden tyydyttämistä. Sillä lisätään koiran henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Lajityypilliset tarpeethan ovat seurallisuus - kaivaminen - haistelu / jäljestäminen ja tietenkin ruoka / pureskelu.
Seurallisuus on koiralle muutakin kuin vain kaverin kanssa leikkimistä se on rauhallista yhdessäolo se on kylki kyljessä lepäilyä ja toisen läheisyyttä. Leikki on kuitenkin osa koiran elämää.
Kaivaminen on myös koiran luontaista toimintaa, jos koiran ei ole mahdollisuutta kaivaa luonnossa, esim omalla pihalla niin koiralle voi myös järjestää kaivuulaatikoita. Täytä pahvilaatikko materiaalilla, (kivet, kepit, hiekka jne tai sitten paperisilppua, rättejä, jne.) heitä joukkoon mukaan nameja niin kyllä alkaa kaivaminen. Meillä piha ja nurmikko on montutettu ja se on koirille sallittua toimintaa.
Haisteleminen on toisille roduille tärkeämpää kuin toisille, mutta kaikki koirat haluavat haistella. Minulla on tällä hetkellä kaksi hyvin haju herkkää koiraa jotka jäljestävät lähes kaikkea mitä luonnossa liikkuu. Koiralle voi myös rakentaa makkarapolkuja, verijälkeä tai tonnikalajälkeä. Koirat innostuvat tällaisesta toiminnasta.
Pureskelu / ruoka on koiralle tärkeää kuten meille ihmisillekin. Puruluut ja luut tarjoavat pureskeltavaa ja se rauhoittaa koiraa, puruvoimaa tarvitaan myös porkkanoiden, kurkkujen, kurpitsan pureskelussa ja ne ovat todella terveellistä pureskeltavaa. Ruokaa voi myös piilottaa erilaisiin paikkoihin ja antaa koiran etsiä, maitotölkit ja pahvilaatikot ovat hyviä. Meillä suosiossa on ollut aina koirien kaatopaikka. Kerää tyhjiä pahvipakkauksia isohko määrä, pitsalaatikot oikein hyviä, kananmuna kennot . Tee iso keko ja piilota laatikoiden sisälle ja joukkoon herkkuja ja päästä koira tutkimusmatkalle kaatopaikalle. No silppua saattaa syntyä, mutta se on sen arvoista.
Tästä kaikesta on suuri hyöty, koiran stressitasot vähenevät ja koira saa käyttää aivoja, nenää ja kokea onnistumisen riemua. Koiran ja omistajan suhde vahvistuu ja kummallakin on kivaa. Koiran itsetunto paranee kun koira saa onnistumisen kokemuksia. Virikkeiden keksiminen on hauskaa ja lapsia kannattaa hyödyntää heillä on mielikuvitusta keksiä paljon ja erilaisia virikkeitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti