Belunan Sirius Tuikku matkusti Seinäjoelle |
Belunan Sirius Tuikku "Nuka" |
Prinsessa Belunan Sirius Lumo jäkin sitten lähemmäksi |
Lumo |
Koiran pennun hankinta on vakava päätös ja se vaatii paljon harkintaa ja miettimistä , jaksaako perheen arkea pyörittää samalla kun perheeseen liittyy pissaava kakkaava pieni piraija. Sitä sanotaan , että kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävä ja näin se on noiden ihanien palleroiden naskalihampaat uppovat helposti kiellettyynkin kohteeseen. Pentu tarvitsee paljon rakkautta, aikaa ja huolenpitoa ja omistajiltaan kärsivällisyyttä. Varsinkin jos perheessä on hyvin pieniä lapsia, jotka vaativat paljon hoivaa ja ohjausta kannattaa miettiä tarkkaan onko se paras hetki hankkia "uusi perheenjäsen" perheeseen. Kun pentu on tullut kotiin ja jos vasta siinä vaiheessa huomaa, että tuli tehtyä virhe arviointi niin silloin on otettava järki käteen ja mietittävä mikä on omaksi ja pennun parhaaksi. Leonbreginkoiralla on maine lapsiystävällisenä rotuna ja se onkin lapsiperheiden suuressa suosiossa, mutta kasvattajana olen huomannut, että on vaikea kuvailla pentuajan raskautta perheille ja monesti se paljastuu vasta kun pentu on viety kotiin. Kun joutuu umpikujaan, niin silloin pitää ottaa yhteyttä kasvattajaan ja yhdessä tilanteeseen löydetään varmasti oikea ratkaisu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti