tiistai 25. maaliskuuta 2025

Koiran juominen

 Olen seurannut noiden kahden koiran veden juomista. Minca juo Rosee´n verrattuna paljon enemmän ja samalla myös lattialla on paljon enemmän vettä kun kaikki ei pysy suussa vaan niin kuin sanotaan rapatessa roiskuu 😁Minca tykkää juoda myös paljon ulkona, eli juo jokaisesta lätäköstä astiasta missä vain vettä on tarjolla ja toki myös vesiastioista.


Rose´ei koskaan juo mistään lätäköistä tai muista paikoista kuin vesikupeista ja ulkona harvemmin yleensä vain lenkin jälkeen. Sisälläkään Rose´ei juo niin paljon kuin Minca.


Sitten tuo juominen ja kysymys tarvitseeko koira yöllä vettä. Meillä on vettä tarjolla myös öisin. Minca saattaa käydä parikin kertaa lipaisemassa muutaman hörpyn Rose´nukkuu oisin eikä käy juomassa.


Ruuan joukkoon lisään kummallekin vettä Rose´lle hieman enemmän kuin Mincalle. Muistan sen kerran kun äitini täytti 90 v ja olimme synttäreillä ja ystäväni kävi päästämässä koiria ulos ja antamassa ruokaa. Hän oli  sitten laittanut ruokaan vettä huomattavasti enemmän niin Rose´oli katsonut ihmetellen, että onko tänään jotain nappulakeittoa.


Kesän tullen veden juonnin merkitys kasvaa kun lunta ei ole enää syötäväksi ja juu kumpikin koira tykkää syödä lunta. Lumen syöntihän voi aiheuttaa koiralle myös oksentelua, ripulia (lumigastriitti) meillä ei moista ongelmaa ole koskaan ollut vaikka kaikki koiramme ovat syöneet lunta.



2 kommenttia:

  1. Ihanat leikkivät ystävykset! <3

    Huomasimme, että raakaruoalla koira joi vähemmän kuin nappularuoalla.

    t. Hanna

    VastaaPoista
  2. Tuo on aivan totta. Samoin meillä silloin kun ruokin raalla.

    VastaaPoista