maanantai 9. marraskuuta 2020

Kimpale kultaa on poissa

 Belunan Fazer Bebita "Pepsu"  ( 4.2.2010 - 9.11.2020) on tänään joutunut jättämään perheensä ja siirtymään sateenkaarisiltaa pitkin Siriuksen tähdelle. Pepsukka saavutti kunnioitettavan 10 vuoden ja 9 kk iän.

Nyt kuitenkin askel lyheni ja päivät kuluivat nukkuen, oli parempia ja huonompia päiviä. Enää ei Pepsukka jaksanut lähteä ulos ja selkeäsi elämä hiipui pois. Jäljelle jäi se raskas päätös  joka samalla on sitä suurinta rakkautta mitä ihminen voi parhaalle ystävälleen osoittaa, antaa lupa lähteä.


Pepsukka oli aivan erityinen pentu, aivan ainutlaatuinen, sillä en tiedä yhtään toista pentua jonka pierukin maksoi 400 euroa. Pepsukka oli vain kolmen viikon ikäinen kun eräänä yönä alkoi pentulaatikossa kova itku ja pentu yritti ja yritti mutta kakkaa ei tullut. Soitin eläinlääkärille ja sain ohjeita, mutta ei kakkaa vaikka kuinka yritettiin. Klo 03 laitoin pennun isäni vanhaan karvahattuun ja lähdin lääkäriasemalle. Olimme asemalla kahden lääkärin kanssa koska sanoin ettei hoitajaa tarvitse herättää että varmaan pärjäämme kahdestaan. Pentu sai pienen peräruiskeen ja silloin räjähti kakkaa oli minun hiuksissa, eläinlääkärin takissa, seinällä ja lääkäri totesi lakonisesti se oli sitten 400 euron pieru. Laitoin pennun karvalakkiin ja sanoin, että me lähdetään nopeasti kotiin, sillä toiseen pieruun ei meillä ole varaa.


Pepsukka muutti maalaismaisemaan ja pääsi asumaan upeaan kotiin perheen ainoaksi lemmikiksi. Tuo koti pursui rakkautta ja Pepsukka nauttikin siitä huomiosta täysillä. Aina kun Pepsukkaa kävimme tapaamassa otettiin kasvattaja iloisena vastaan.



Pepsukka ei aitoja tarvinnut vaan pysyi isolla omalla pihalla vapaana. Pepsukka oli hyvin viisas koira joka rakasti perhettään ja osallistui perheen touhuihin. 

Kiitän koko sydämestäni Pepsukan perhettä siitä mailman parhaasta kodista jonka pienelle Belunalaiselle annoitte. Nyt on surun aika, mutta pian se muuttuu ikäväksi ja jonain päivänä se sitten onkin muuttunut kauniiksi muistoiksi.


Ikuisesti sydämessäni rakkaudella kasvattaja.

Nousin päälle iltatähden
avaruuteen kulkemaan.
Anteeks anna, että lähden
Luokses jää muistoni asumaan.
Avaruuden tähtihaasta
tassullani vilkutan
ikiunen ihmemaasta
viestin kerron rauhaisan.
Birgit Ahokas


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti