maanantai 22. maaliskuuta 2021

Keelan kanssa lääkärissä

 Tänään lähdettiin sitten Keelan kanssa eläinlääkäriin, sillä korvissa oli mustaa töhnää aika runsaasti ja jalka rapsutti silloin tällöin korvia. Viimeksi Keelalla on ollut korvatulehdus vuonna 2018 syksyllä. Keelahan syö tällä hetkellä hypoallergiaruokaa joten kerrankin oli heti pois suljettu ajatus että ruuasta se korvatulehdus johtuu. Aika kummallinen allergia se minusta olisi ollutkin jos kerran kolmessa vuodessa olisi oireita. Hiivahan siellä oli kolmella +++. Saatiin tipat ja puhdistusainetta. Keelaa kehuttiin kovasti hyvä käytöksiseksi koiraksi ja minä olin ihan samaa mieltä.


Sitten taas Parsaklaanin pentuterveiset: Vauvat kasvaa kohisten ja ruokailut alkavat jo sujua aika hyvin. Kuulin luotettavalta taholta, että pennut ovat musikaalista sukua ja että ne saavat nauttia kasvattajan laulusta päivittäin. Joten perheet voivat alkaa harjoitella jo valmiiksi susiäidin kehtolaulua.

Hei kaikki pentuperheet









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti