perjantai 12. maaliskuuta 2021

Perjantai

 Taas on viikko vierähtänyt ja ulkona sataa lunta ja sitä on jo kertynyt maahankin aimo kerros. Rosésta on niin mukavaa makoilla keskellä pihaa ja upottaa tassunsa puhtaaseen lumeen.


Maxi on myös jatkanut tervehtymistä mikä on iloinen uutinen.

Max

Sitten pentulaatikon kuulumiset tuolta Parsaklaanin kennelistä. Pennut ovat voineet tänäänkin hyvin ja juoneet kovasti maitoa. Lumo mamma on myös voinut hyvin ja tervehtyy päivä päivältä yhä enemmän. Pennuilla on kuulemma hyvin kuuluvat äänet jos maitobaari ei heti aukea kun nälkä iskee niin metelissä löytyy.

Kaksi pienintä on jäänyt kasan alle mutta tisu pysyy kuitenkin tiukasti suussa.

Pennut ovat myös saaneet lisää tilaa ja päässeet asustamaan pentuaitaukseen. Kuva ei vielä ole kiirinyt minulle asti mtta jospa huomenna.

Keelan vointi ei ole vieläkään hyvä, no ei olisi minullakaan jos olisin päättänyt syödä ison siivun matosta. Aivan käsittämätöntä mistä tuo närästys taas tuli kiusaksemme. Keela ei ole syönyt koko päivänä, mutta nyt illalla söi joten ei ainakaan oksenna tyhjää mahaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti