lauantai 6. maaliskuuta 2021

Ottaapas nyt koville

 Tänään olemme Marja-Liisan kanssa viettäneet päivän jälleen eläinlääkäriasema Vettorissa. Haasteet vain jatkuvat ja Lumo joutui uudelleen leikkaukseen. En avaa tässä tarkemmin asiaa, koska kysymys on Marja-Liisan koirasta. Tilanne on kuitenkin varsin vakava ja Lumo on tällä hetkellä tehohoidossa. Pidämme kaikki varpaat ja sormet pystyssä, että kaikki sujuisi nyt hyvin ja saataisiin lopulta hyvä lopputulos tähän vaikeuksien viikkoon. Pennut opettelevat nyt ruokailemaan pullosta koska mamma ei pysty heitä ruokkimaan.

Näillä rakkailla pienokaisilla on kova elämän alkutaival, mutta toivottavasti heistä tulee isoja hienoa koiria. Joskus asioita on opittava kantapään kautta, mutta tänään silmäni aukenivat. En koskaan enää hermostu tai ajattele negatiivisiä asioita vaikka istuisin viisi tuntia odotushuoneessa koirani kanssa jolla ei ole hengenvaaraa. Tänään sain tietää miten arvokasta työtä tuolla suljettujen ovien takana tehdään, siellä pelastetaan jonkun lemmikin henkeä hoitajien ja lääkärien toimesta. Yksi leikkaus voi kestää yli kolme tuntia ja samaan aikaan voi olla leikkausjonossa useita koiria kuten tänäänkin oli. Toivotan Lumon perheelle nyt paljon jaksamista tässä voimia vaativassa tilanteessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti