keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Koukussa


Minun nettini edelleen poissa käytöstä, hakee kuulemma (Soneran lausunto) IP osoitetta palvelimelta, mutta ei sitten kuitenkaan hyväksy saamaansa osoitetta, sen verran asiassa on edetty, että vika on tunnistettu ja se on Soneralla ei minulla. Tällä kertaa oli erittäin asiantunteva ja miellyttävä ammattilainen keskustelemassa kanssani eikä puhuttu mitään fraaseja pitkistä johdoista jne. Toivottavasti jo illalla ollaan verkossa. Mutta ei minun tästä pitänyt  vaan siitä, että olen jäänyt ihan koukkuun tuohon Koirakuiskaanjan DVD levyihin ja kirjaan, olen nyt joka ilta katsonut niitä koirankoulutusohjelmia ja se toiminta on jotain tosi mukaansa vievää ja olempa jo kokeillut omillanikin noita niksejä ja ihmeellistä ne toimivat. Amerikassa näyttää olevan suurin ongelma, että koirat rakastetaan ongelmaisiksi, eli kaikki asiat yritetään korjata hellyydellä, se on ihan sama ilmiö kun jos sinulla on juoppo poikaystävä niin nuorena ainakin ajattelee kun minä oikein rakastan niin se lopettaa juomisen (nimimerkillä kokemusta on, olen ollut naimisissa peliriippuvuudesta kärsivän miehen kanssa, ei auttanut rakkaudet vaan huonekalut vain katosivat kun olin töissä). Koiran käyttäytymistiede on todella kiehtovaa.



Vihdoin lunta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti