lauantai 28. heinäkuuta 2012

Kurssin vetäminen


Ompas todella vaikeaa kun pitäisi oikeasti vetää koiran koulutus kurssia, kyllä treeniä tarvitaan. Sain kyllä ensimmäisestä vetämästäni kurssi tunnista hyvät arviot mutta itse en ollut yhtään tyytyväinen. Minun tehtävänäni oli opettaa kurssilaisille: Luvan antaminen ruokaa antaessa ja ovesta mentäessä..Luulin että osaan aiheen, mutta kyllä jäi olennaisia asioita sanomatta. Minua arviointiin seuraavasti: Vetäjä oli paneutunut aiheeseen ja otti erittäin hyvin kurssilaiset huomioon. Harjoittelusta jäi muutama kohta pois.  Olisi ollut hyvä jos vetäjä olisi näyttänyt koko harjoituksen alusta loppuun.  Muuten hyvä kokonaisuus ja hyvin vedetty. Selkeä, vakuuttava, rauhallinen ja kaikki kurssilaiset huomioon-ottava. Ei jännittänyt tai jännitys ei ainakaan paistanut  läpi. Oikein hyvä kokonaisuus. Olisi pitänyt antaa palautetta kun pienen koiran  omistaja kurotti koiransa päälle. No tästä se alkaa , saapa nähdä vedänkö joskus omaa kurssia, ainakin siihen on pitkä matka.



Se hyvä puoli ainakin on että koulutettavia riittää.



Pilvi oli kyllä todella hienosti kurssilla ja teki kaikkia pyydettyjä temppuja ja vähän ylimääräistäkin



Vauhtiakin pihalla on ollut kun Pontus ja Milana tapasivat



Äiti ja tytär, Hertta ja Lotta



Hertta ja Perla



Kaunottaret; Hertta, Perla, Tarja  ja Lili



"Puput" pensaassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti