Minca on ollut tänäänkin vielä väsynyt eilisestä hauskasta päivästä. Pienellä lenkillä kuitenkin käytiin, no toki sadepäiväkin väsyttää koiria.
Mincaa ei kyllä sade haittaa eikä kyllä Roseákaan, ulkona viihdytään sateesta huolimatta tai sitten nukutaan terassilla.Pihalla on aika kiva aika menossa kun joka päivä putkahtaa uusia kukkia, mutta eniten tässä pihapiirissä kasvavat tomaattien varkaat joka päivä ne poistan ja seuraavana on taas monta senttiä pitkiä varkaita kasvanut.
Eniten olen hämmästynyt tuosta rinteestä mikä viimesyksynä oli pelkkää savea, jolloin istutin siihen muutaman vuorenkilven, mutta jotain muutakin siinä kasvaa.
Kaunis puutarha sinulla / teillä <3
VastaaPoistaIhana puutarha ja se antaa aina uutta iloitsemisen aihetta. Tietysti välillä tuskaakin, kun koirat ovat hieman eri mieltä siitä, kuka päättää kukkien paikat. :D
VastaaPoistaMolemmille tytöille paljon rapsutuksia!
Hanna
Rapsutukset toimitettu perille. Tänä vuonna kukat ovat aika hyvin saaneet olla paikoillaan, tosin Minca välillä seisoo keskellä kukkapenkkiä, mutta ei sitä aina huomaa missä se penkki on.
VastaaPoista:D
VastaaPoistaT. Hanna