Tänään sain suru-uutisen Belunan Soleada Leona on nukkunut ikiuneen (21.10.2015-6.4.2026). Leona sai pitkän ihanan koiran elämän perheensä kanssa.
Leonan lähtö tuli yllätyksenä tässä Leonan emäntä kertoo mitä tapahtui. " Illalla kaikki oli hyvin. Ei mitään ihmeellistä tai erilaista. Kaikki lapset kotona yhdessä ja oli ihana ilta. Yöllä kahden aikaan saanut vielä rapsutuksia. Mun kello soi 4.30 ja muruseni oli mennyt "
Koskaan ei tiedä onko yhteistä aikaa jäljellä paljon vai vähän. Onneksi Leona sai viettää perheensä kanssa yli 10 vuotta.
Leona oli pentu joka hiipi jo pentulaatikossa kasvattajan sydämeen ja sen takia hän sai nimekseen Leona joka oli minusta kaunein nimi mitä voi leon pennulle voisin antaa.
Leona kasvoi Mirkan ja Markon lapsirakkaassa perheessä kauniiksi leoksi, hänellä oli niin kaunis musta maski ihan kuin äidillään Palomalla ja isänkin maski oli kaunis.
Kasvattajan unelma on aina, että pentu saa sen mailman parhaan kodin ja niin sai Leonakin. Tunnen ikuista kiitollisuutta Leonan koko perhettä kohtaan kuin hyvää huolta piditte pikkuisesta Belunalaisesta ja rakastitte häntä perheenjäsenenä. 💖 Nyt on suru vieraananne, mutta vielä tulee päiviä jolloin kaikki kauniit muistot peittävät ikävän ja surun taakseen ja sisään astuu kiitollisuus yhteisestä ajasta.
Tällä Mirkan lähettämällä kauniilla runolla toivotamme Leonalle hyvää matkaa.
Me lähdemme elämästä emmekä kuitenkaan lähde. Me elämme edelleen kaikessa, mitä olemme tehneet. Kaikki, mitä olemme ajatelleet, sanoneet ja olleet, jää elämään ja valaisee toisten teitä. Me kuolemme, emmekä kuitenkaan kuole, vaan elämme niiden sydämissä, jotka ovat rakastaneet meitä.









Lämmin osanotto Leonan perheelle ja kasvattajalle <3
VastaaPoistaHanna
Kiitos Hanna
PoistaLämmin osanottoni Belunan kennelin "mammalle" sekä Leonan perheelle <3
VastaaPoista