tiistai 10. huhtikuuta 2007

Viikonloppu takana


Lauantai
jätettiin haukut Harryn hoitoon ja jo aamusta suunnistettiin satamaan,
missä hypättiin laivan kyytiin. Koira-asioista vapaata ei kuitenkaan
pidetty vaan osallistuin Varsinais-Suomen kennelpiirin järjestämään
kennelristeilyyn. Risteilyllä oli mieenkiitoisia aiheita ja hyviä
luennoitsijoita. Merja Dahlblom kertoi lisääntymishäiriöistä, Riitta
Kempe ravinnosta ja koiran huollosta, Annukka Paloheimo homeopatiasta
ja Markku Santamäki koiran luonteesta otsikolla "koiran luonne kuuma
asia jalostuksessa". Keskustelu oli vilkasta ja eri rotujen kasvattajat
vaihtoivat vilkkaasti mielipiteitä asioista. Parhaat keskustelut
käytiin varmasti illan tunteina tanssimusiikin säestyksellä. Hauskaa
oli ja virkistystä saatiin varmasti jokainen. Tänään olikin sitten taas
Diwan koulutuspäivä ja tänään olimme harjoittelemassa Naantalissa
kaupnkikäyttäytymistä. Kovasti oli haasteita kun vastaan porhalsi
rullaluistelijoita, autoja, mopoja, pyöriä lastenvaunuja, humalaisia ja
nuorisojoukkoja. Meidän tyttö oli tänään tosi taitavalla tuulella ja
siitä muistin Diwaa kovasti kehua. On hienoa nähdä kun nuori koira
kehittyy ja oivaltaa uusia asioita. Oppimisen riemua meille molemmille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti