keskiviikko 12. joulukuuta 2007

Lenkkeilijät säikähtivät


Pimeys teettää tepposia, vähän naurattikin ei kuitenkaan niitä kahta naista, jotka olivat lenkillä. Kuten olen jo useasti kertonut, meillä ei ole sellaisia ylellisyyksiä kuin katuvalot. Kun on pimeää niin sitten on todella pimeää. Harry lähti hakemaan kilometrin päästä Lotan ruokasäkkiä ja minä jäin kotiin, kun Harry tuli hän avasi portin ja koirat olivat pihalla samalla hän kuuli pimeydestä kahden naisen äänet ja oletti, että olin lähtenyt hänen poissa ollessaan lenkille naapurin rouvan kanssa ja päätti päästää koirat meitä vastaan. Neljän koiran lauma syöksyi pimeyteen ja sitä seurasi kimeä huuto VOOI KAUHEETA, samassa Harry tajusi että ei tainnutkaan olla minä joka oli lenkillä ja kutsui koirat pois, jotka tulivat tuhatta ja sataa takaisin pihalle. Meille ei selvinnyt keitä lenkkeilijät olivat, mutta taitavat kiertää meidän pihan kaukaa jatkossa. Vaikka asia meitä nauratti, niin asialla on myös vakava puolensa, koiran omistajalla on vastuu koiristaan, eikä tietenkään ole tarkoitus herättää kauhua kulmakunnalla, kyllä kuka tahansa olisi säikähtänyt kun tuo lauma pimeydestä ohi sujahtaisi. En itsekkään haluaisi että vieraat koirat tulisivat irrallaan vastaan hallitsemattomasti ja vielä säkkipimeässä. Anteeksi pyynnön olemma velkaa noille kahdelle naiselle jos joskus selviää keitä he olivat. Jatkossa meidän koirat eivät säikyttele ihmisiä.



Lotta ja "kenkä"



Bella etsii joulukuusa, näyttää minusta kyllä männyiltä, joten ehkä meille tulee joulumänty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti