perjantai 28. joulukuuta 2007

Taistelu WC:pöntön kanssa


Olette niin ihania kun heti jos en ole blogannut niin saan sähköpostia mitä on tapahtunut. No olen taistellut "henkiin jäämisestä", eilen ruokatunnin jälkeen töissä aloin voimaan pahoin ja kun tulin kotiin niin täällä Harry katseli pöntön sisuksiin. Tässä on sitten tasa tahtia (onneksi 2 wc:tä) menty läpi viime yö ja nyt alkaa olo olla sellainen että kuljetaan seiniä pitkin mutta taidetaan jäädä henkiin olen tänään nauttinut jo 2 snapsilasillista piimää. Vaikka ihan kaikki yököttää. Hoitajia on ollut enemmän kuin tarpeeksi, kun olen oksentamassa Turri ulvoo oventakana  jos ei olisi paha olo niin melkein naurattaisi. Luna hoitaa nuolemalla koko ajan ja Diwan pitää maata minun päälläni vaikka kuinka yritän sanoa että tule hyvä koira viereen ei päälle mutta ei auta. Lotan pieni kieli liputtaa joka kolosta ja onhan Lotta onnistunut pääsemään kaksi kertaa sänkyynkin. Meillä on lattioilla niin paljon hiekkaa ja multaa että voisi vaikka istuttaa perunoita makuuhuoneen lattialle kun ei ole yhtään jaksanut siivota kahteen päivään. Pakko lähteä taas lepäämään kun hikeä pukkaa.



Neste-Oili kaatoi vielä yöllä pyykkitelineenkin olipa sekin rämähdys, onneksi ei muutenkaan nukuttanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti