maanantai 3. marraskuuta 2008

MILANA VSP Turussa


Tänään Beluna-ambulanssi lähtikin sitten lyhyemmälle retkelle, sillä lähdettiin kohti Turun Messukeskusta matkustajina olivat Milana ja Max. Milana oli onneksi oksentanut yöllä paistin pois sisuksistaan ja kakkakin oli kääritty folioon. Perille saavuttiin ja heti siellä treffattiin Pontus ja Nada. Paljon oli porukkaa ahdettu pieneen tilaan ja se loi oman tunnelmansa. Ensimmäisenä kehään lähtivät Vesa ja Pontus ja Lotta ja Max



Pontus vauhdilla edellä ja



ja Max suraa perässä. Lottaa hieman jännitti, kun oli ensimmäistä kertaa itse kehässä Maxin kanssa, sillä Max osaa olla aika veijari kun sille päälle sattuu, mutta kaikki meni tosi hienosti. Juniori hadleriin ei Lotta ehtinyt kun se oli ihan samaan aikaan kun meidän kehä.


Hyvin sujui pojilla kehässä olo, Max voitti luokkansa ja Pontus oli kakkonen ja kumpikin sai KP:n. Seuraavana kehään pääsivät Milana ja Nada. Milana oli ykkönen ja Nada 2 ja kumpikin sai KP:n.



Tässä Nada vielävalmistautuu koitokseen. Valokuvaaja ei ollut saanut ikuistettua meidän kehässä oloa, toivottavsti Markolla löytyy joku kuva siitäkin tilanteesta.


Viimeisessä koitoksessa sitten Milana sai VSP ja olipa mamma iloinen moisesta suorituksesta. Kasvattajluokassa ROP + KP ja  saimme todella hyvän arvion tuomari Marina Markiolta.



Erittäin tasainen ja korkealaatuinen ryhmä, tyypillisä rotunsa edustajia. ja päälle vielä onnittelut kasvattajalle. Iloa lisäsi vielä sekin, että moose oli Myyyrmäessä PU2 ja sai KP:n. Onnea vain Moosellekkin. Hauska oli taas nähdä teitä noin monta innokasta kehässä. Olette upeita koiranomistajia.



VSP-pentu Milana joutui suoraan lähtemään koirakouluun Rymättylään. Kerron koirakoulun tapahtumista myöhemmin tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti