tiistai 27. huhtikuuta 2010

Lauman johtaja


Tänään olin kuuntelemassa Turussa koirapäiväkodin tiloissa koiranomi Paula Speerin luentoa laumanjohtajuudesta. Luento oli todella mielenkiintoinen ja hauska. Paula kertoi, että hän on auttanut 500- 600 ongelmakoiran omistajaa ja tässä määrässä on ollut vain 2-3 koiraa joita ei ole voitu auttaa, sen takia että vika on ollut koirassa, muissa tapauksissa vikaa on saanut hakea hihnan toisesta päästä. Oli todella yllättävää kuinka vähän vikaa on koirissa  kun kuuntelee kuinka paljon ihmisillä on ongelmia, mutta positiivistä on se, että ihmisiä ja koiria voidaan auttaa kun he apua hakevat. Koira tarvitsee oikeanlaista koulutusta, liikuntaa, ruokaa, rapsutuksia ja aktivointia jotta se voi hyvin. Jos johtajuus ei ole kunnossa niin lauma voi huonosti ja koira ei voi olla laumanjohtaja, koska laumanjohtaja tekee päätöksiä joita koira ei voi tehdä. Pieniä ovat ne asiat millä saadaan oikeanlaista käytöstä opetettua koiralle. Johtajuusharjoituksista käsiteltiin: tervehtiminen - totteleminen - mitään ei tule ilmaiseksi - ulkoilu -EI-harjoitus - pureminen ja astuminen - nukkumapaikka - rapsutukset - leikkiminen - ulosmeno -  ruokailu -väistäminen - alistavat aktivointitemput - ei toivottu käytös - muiden hyökkäykset . Todella täyttä asiaa koko luento. Mikä hienointa päiväkodin hyllyllä oli myytävänä hieno apina jonka Diwa sai sitten myöhästyneenä synttärilahjana, sillä miten minä kuvittelin että jokin muu lelu olisi yhtä hyvä kuin apina.



Minä hyppään tuolle kivelle



Onkohan tämä tekniikkalaji?



No sitten minä pyöritän tämän kiven pois tieltä niin kuin minun äitinikin tekee.



Kaverukset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti