"Hyvän kokoinen ja -mallinen. Hyvärakenteinen luusto. Rotutyypillinen pää, tällä hetkellä hieman kapea kallosta. Silmät riittävän kirkkaat. Erittäin vahva ylälinja. Rintakehä vielä melko matala. Vahva etuosa. Riittävän vahva takaosa ja kulmaukset. Liikkuu tasapainoisesti. Erinomainen turkki ja miellyttävä luonne."
Olihan päivä, äitienpäivä lahjaksi Minca sitten onnistui näyttelyssä erinomaisesti. Onnen kyyneleetkin piti vuodattaa, kymmenen vuoden jälkeen taas kehässä ja tässä tulos. Kiitos kasvattajalle tästä ihanasta koirasta.
Mincan ensimmäinen virallinen näyttely ja aamu ei alkanut ollenkaan hyvin, leikkasin veitsellä sormenpään auki. Näyttelypaikalla vielä loukkasin peukaloni, onneksi ei sama sormi, niin että kynsi repesi, mutta onneksi sain lääkinnällistä apua ja kynsi vedettiin pakettiin, nyt oli jo siis kaksi sormea paketissa. Minca oli aivan ihmeissään kun oli paljon koiria ja ihmisiä ja ketään ei saanut moikata (yritystä oli). Pahin rasti oli kuitenkin kun Minca bongasi leonbergin kentän toisella laidalla ja oli aivan varma, että siellä se Rose´nyt on. Harrykin piti piilottaa kehässä olo ajaksi koska Minca piti tarkkaa huolta että ollaan kaikki samassa paikassa. Siitä taitaa olla reilut 10 vuotta kun olen viimeksi ollut kehässä, jännitti vähän itseänikin. En oikeastaan tiedä miten kehässä meni ainakaan en kaatunut ja ymmärsin mitä tuomari halusi minun tekevän ja Minca ravasi, joten voidaan katsoa että me selvittiin toinen toistaan tukien.
Nyt mä en mamma jaksa enää juosta yhtään enkä olla yhtään nättinä. Onnelliset
Minca söi ja kävi nukkumaan eikä reagoinut mitenkään vaikka me Rose´n kanssa lähdettiin onnittelemaan Harryn äitiäJälleen näkeminen Rose´n kanssa oli riemukas.
Kiitos myös omille lapsilleni muistamisesta olihan niin mukava äitien päivä ja lopuksi onnittelemme myös kaikkia koira äitejä.
Paljon onnitteluja paitsi äitienpäivästä myös Mincan hienosta näyttelytuloksesta! 🎂☕️🎉
VastaaPoistaKiitämme molemmat .
VastaaPoista