Tänään oltiin Porissa näyttelyssä ja oli järkyttävän kuuma sen voi arvata koska minulla ei ole yhtään kuvaa koko Porin reissusta. Keskityin vain pitämään tuon Mincan hengissä eikä saamaan lämpöhalvausta. Kylmiä, märkiä pyyhkeitä ja vettä. Tänään tajusin, että ei en enää vie Mincaa näyttelyihin vähään aikaan, koska ei selvästikään viihdy kehässä no en viihtynyt minäkään. Minca saa olla meidän rakas oma villi ja vapaa ja onnellinen koira ei tarvi stressaantua näyttelyissä. Minca on mitä mainioin tapaus ja me rakastetaan meidän molempia koiria yli kaiken ja koirien paras on aina ensin.
Juttelin asiasta Mincan kasvattajan kanssa ja hän on ihan ykkösluokkaa kasvattajana, tukee ja ymmärtää 💖 Minulla on ollut suuri onni saada kahdelta hienolta kasvattajalta pentu, Rose´ja Minca. Näyttelyarvostelua ei jostain syystä pysty tähän nyt liittämään, vaikka olen saanut nyt sen sähköpostiini 9 kertaa.
Mielestäni molempien viihtyminen näyttelyssä on hyvä asia. Jos kumpikaan ei viihdy, näyttelyt eivät ole se paras harrastus. Ihanaa, että kasvattajakin ymmärtää sen. Voittehan te kokeilla uudelleen myöhemmin, jos innostutte.
VastaaPoistaHyviä kotipäiviä teille kaikille!
T. Hanna
Varmaan kokeillaankin kun Minca on aikuistunut, mutta nyt saa kasvaa rauhassa
VastaaPoista