perjantai 7. marraskuuta 2025

Vihainen niin vihainen

 Ei voi ymmärtää. Meille oli tulossa kaksi työmiestä ja heille oli annettu ohjeet soita portilta , oli puhelinnumeroa annettu ja ne lukee vielä portissakin. Mitä tekee työporukka, joka saapuu 1,5 h ennen sovittua aikaa, avaa kaikki portit ja pöräyttää pihalle pakettiautolla soittamatta. Onneksi koira oli sisällä, koska olimme juuri lähdössä lenkille. Ei minua olisi surettanut jos Minca olisi pelottanut heidät ja vaikka olisivat paskoneet housuunsa, mutta se minua pelotti, mitä jos Minca olisi mennyt avonaisesta portista maantielle ja jäänyt auton alle tai tuo porukka olisi ajanut Mincan yli. Sen jälkeen heille olisi tapahtunut paljon muutakin kuin vain paskoneet housuunsa. Kun näkivät Mincan totesivat hyvä että se oli sisällä eikä vastassa pihalla. Todellisuudessa heidän olisi tullut pelätä minua eikä koiraa.

Mieheni sanoi, että parempi että nyt pysyn sisätiloissa, koska työ jää tekemättä tai hinta tuplaantuu jos pääsen antamaan palautteeni. Mieheni kyllä kuulemma antoi palautteen, mutta tiedän että minun antamani palaute ei olisi jättänyt pienintäkään epäselvyyttä kannattiko ajaa meidän pihalle ilmoittamatta. Tällaiset tapahtumat saavat minut ihan pois itsestäni ja sisäinen "kostajani" riehuu saamatta rauhaa, vaikka ei mitään tapahtunutkaan. Teki mieli mennä puhkomaan heidän autonsa renkaat, mutta sitten eivät olisi päässeet pois meiltä joten jätin senkin tekemättä. Minulla on vain tuo yksi rakas kullan muru ja häntä suojelen kaikelta miltä ikinä pystyn.

Lupasin miehelleni etten myöskään mene kyseisen firman sivuille jättämään palautettani joten ehkä nyt pidän lupaukseni tai ainakin nukun yön yli.


1 kommentti:

  1. Hämmentävää käytöstä työmiehiltä. 😐
    Hyvää viikonloppua!
    T. Hanna

    VastaaPoista