Viime tipassa näin voi kuvailla tämän päivän tapahtumia. Lähdin kuuden jälkeen aamulla salille ja ulkona -27 astetta, auto käynnistyi ihan hyvin. Tunnin auto seisoi sitten salin pihalla ja kun olisin lähtenyt kotiin ei inahdustakaan, tai väärin sanottu auto kertoi minulle kaikki varoitukset mitä autoon on "ladattu". Ei muuta kuin hinausauto paikalle, kaapeleilla hän sai autoni käynnistymään ja pääsin kotiin. Harry päätti kuitenkin lähteä auton kanssa pikahuoltoon, että katsovat tuon akun kunnon. Yllätys yllätys akun takuu vanhenee 3.2.26 joten olikin ihan oikea päivä käydä hakemassa uusi akku koska vanha oli "kuollut".
Tänään oli sitten auttamattomasti liian kylmä lähteä pitkälle lenkille vaikka Minca kyllä halusi jatkuvasti pihalle eikä ollut kiire sisälle. Mutta eihän se päivä tähän päättynyt lähdimme illalla kumpikin omiin harrastuksiin. Kun Harry tulee kotiin niin puhelin on kadonnut ja tietenkin sen mukana ajokortti, pankkikortti ja bensakortti. Olen monta kertaa itse miettinyt että tuo tapa että puhelimen kotelossa säilytetään kortteja (itsekin niin teen) voi kostautua ja niin kävi nyt. Mistään ei löytynyt ja eihän sitä auttanut kuin ryhtyä sulkemaan pankkikortteja ja bensakortteja. Ajokortin ja henkilökortin kuolettaminen ei sitten onnistunutkaan koska niihin palveluihin olisi pitänyt kirjautua, mutta kun ei ollut sitä puhelinta. Kun kortit oli suljettu puhelin löytyi sieltä huoltoasemalta minne oli kolme kertaa soitettu ja asiaa tiedusteltu. Että tälläinen päivä tänään.
Päätän raporttini tähän.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti