keskiviikko 22. elokuuta 2007

Neste-Oili sairaslomalla


Tänä aamuna kllo 9 Harry pakkasi Neste-Oilin kuljetuslaatikkoon ja lähti kohti eläinlääkäriasemaa. Sinne Neste-Oili jäi hoitajien huomaan. Kahdentoista aikoihin soitin lääkäriasemalle, kun ei enää voinut odottaa kuulumisia ja minulle kerrottiin, että leikkaus oli sujunut suunnitelmien mukaan ja että Oili nukkuu vielä ja että klo 15 olisin tervetullut noutamaan pikkuisen potilaan kotiin. Tasan klo  15 olin lääkäriasemalla ja pikkupotilas tuotiin kuljetuslaatikossa minulle, siellä Neste-Oili katseli silmät pyöreinä töttörö päässä. Tultiin kotiin ja päästin pikkuisen pois laatikosta, kovin oli kulku hoipertelevaa ja niin piti käydä lepäämään. Luna ja Bella kävivät kumpikin lipasemassa Oilia. Oili on nyt sairaslomalla 10 päivää ja sinä aikana tikkien pitäisi sulaa itsestään pois ja haavan parantua. Töttörö ei vielä näyttänyt Oilia haittaavan, mutta katsotaan nyt kun oikein kunnolla heräilee. Vaikeinta on varmasti pitää Oili sisällä kun pyrki jo nyt hoipertelevilla jaloillaan ulko-ovea kohti. No tänään Neste-Oili lepää kunnolla ja aamulla sitten jo syödään, tänään tuo ruoka on vesipitoista, siis pelkkää vettä ei edes leipää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti