maanantai 18. helmikuuta 2008

Jalostuskoiravakuutus


Tänään olen selvittänyt tuota  jalostuskoiravakuutusta ja sen sisältöä. Ei sitten ollutkaan mikään ihan yksiselitteinen juttu. En tässä viitsi mainita vakuutusyhtiön nimeä, mutta eipä noita kovin monesta yhtiöstä ole saatavana. Sisällön selvittämiseen vaadittiin sitten kolme eri virkailijaa ennen kuin kaikkiin kysymyksiini osattiin vastata. Vakutuus kootaan useasta eri palikasta ja jokaisella on oma hintansa. Kannattaa kyllä selvittää tarkasti vakuutuksen sisältö ennen kuin sellaisen itselleen hankkii, mutta niinhän se on kaikkien vakuutusten kanssa ei pelkästään koiravakuutusten kanssa. Tässä on koko ilta laskettu ja tutkittu ehtoja ja me tultiin siihen tulokseen, että vakuutus ei ole meidän nykyiseen verrattuna niin paljon parempi, että kannattaisi vaihtaa, varsinkin kun vakuutusmaksut nousisivat huomattavasti ja elänlääkärikuluvakuutus huononisi nykyiseen verrattuna. Mielenkiintoista oli kuitenkin selvittää kyseinen vakuutusmuoto. Meillä vain Diwa olisi saanut suoraan vakuutuksen ilman lääkärin todistusta, ulkomaantuonnit tarvitsevat lääkärintodistuksen, yli kolmevuotiaat tarvitsevat lääkärin todistuksen ja Turriahan ei nykytilanteessa edes vakuutettaisi, joten onneksi Turrilla on nykyään vakuutus. Kovin oli saatu monimutkaiseksi tuo koko jalostuskoiravakuutus, mutta eipä nyt vaivaa mieltä kun on sen selvittänyt ja tietää hyvät ja huonot puolet.


Sain ensimmäisen numeron lehdestä Canis koiraharrastajan tietolehti ja olimpa positiivisesti yllättynyt, lehti oli täynnä todella mielenkiintoisia artikkeleita koiran kouluttamisesta. Tänään tuli myös Kissafanilehti joten iltalukemista on ihan mukavasti.



Jotain tosi mielenkiintoista näkyvissä



Mihin ne kaikki nyt meni jättivät pienen eläimen yksin metsään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti