keskiviikko 6. helmikuuta 2008

Lääkärissä


Vaihteeksi oltiin taas eläinlääkärillä, tänään oli vuorossa Bella, Bella rapsutteli korviaan aamulla ja ne olivat punaiset, ei muuta kuin aika lääkärille. Lääkäriin päästiin illan suussa ja tohtori tutki korvat, korvissa ei ollut bakteereita, vain hieman hiivaa, joten mitään lääkitystä ei sitten onneksi tarvittu. Nyt vain puhdistellaan  korvia tiuhaan tahtiin, että tulehdus paranisi pois kiusaamasta. Ryhtyi jo  pieneläin hoitajaa naurattamaan kun lähteissä huikkasin, että maanantaina nähdään, kas silloin on vuorossa Turri, jonka jalka leiktaan silloin ontumisen vuoksi, koska muut konstit eivät ole auttaneet. Hän kysyi olenko varannut ihan joka viikko heille ajan,  tuumasin, että meillä on jo oma aitio tällä lääkääriasemalla, ihan kuin jääkiekkohallissakin voi vuodeksi   varata oman aition. Hieman minua jännittää tuo Turrin leikkaus toivottavasti kaikki menee hyvin ja saadaan neiti kuntoon. Turri kun ei ole ihan helpoimmasta päästä kun sairastaa lievästi sanottuna on ihan samanlainen kuin   jos   mies on sairaana.




Kun kyselin lääkäriltä, että mistä ihmeestä sitä hiivaa nyt Bellan korviin on tullut, niin lääkäri sanoi, että josjollain koiralla on ollut hiivaa (Lotalla oli) niin kun koirat nuolevat toistensa korvia niin hiiva voi sitä kautta tarttua. No meillä ei mikään estä koiria nuolemasta toistensa korvia, mutta tähön asti on tältä vältytty, mutta onneksi oli kysymys hyvin lievästä ongelmasta. Olen vain niin herkkä tässä tilanteessa, että vein Bellan heti ensioireilla lääkäriin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti