torstai 24. huhtikuuta 2008

Kansallista koiranpäivää kaikille


 Oikein oikein hyvää koiranpäivää kaikille ja muistakaa pitää hyvää huolta omista haukuistanne. Meidän pikkuiset ovat tänäänkin laajentaneet reviiri-ään tutustumalla keittiön ihmeisiin. Bellalle on suuri ihmetyksen aihe kun pennut tuodaan pois pentuhuoneesta. Naapuritkin kävivät tutustumassa meidän haukkujiin ja ihastuivat pentuihin kovasti. Pennuissa on entistä helpommin havaittavissa kahden porukan väkeä, on pentuja joista voi nähdä Bellan piirteitä ja sitten on ihan eri näköistä porukkaa. Tänään meidän Lotta täytti 8 kk, juhlia ei sen johdosta järjestetty, sillä huomenna meillä on synttärit niin juhlitaan samalla Lotan 8 kuukautta. Ulkoilua jatkettiin tänäänkin ja Madonnan uusi mamma kävi katsomassa pienokaistaan ja kovasti näytti ihastus olevan molemmin puolista tänäänkin, vaikka sanoin kyllä, että ei ole pakko Madonnaa ottaa, että kyllä minä voin pitää mutta ei tainnut Madonna jäädä Milanan kaveriksi.



Miten nämä pennut tänne ovat joutuneet tuumii Bella ja tarkastaa, että kaikki on kunnossa.



Mikäs huone se tuolla on taidampa käväistä sielläkin pissalla



Ompa kiva kun pienille koirille on tehty ihan oma ovi.



Kiva taas uusi leikkimatto mihin voi pissata vai miten se nyt oli?



Ihan tosi onko tänään koiranpäivä?



Oi miksi minä tummana synnyin?



Bella seurustelee jälkikasvun kanssa.



Rakkaus on hellyyttä...........



Nukku-Matti Nukku-Matti  lasten, heittää unihiekkaa, on aika päivänleikit lopettaa.



Yksi päivä koiran elämää ja toivottavasti onnelista sellaista on taas illassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti