tiistai 8. huhtikuuta 2008

Madotusta


Tänään kun pennut nukkuivat päiväunia minä ja Bella piipahdettiin eläinlääkäriasemalla noutamassa matolääkkeet pennuille, sillä pentujen ensimmäinen madotus on 3 vkon iässä, Bella sai omat matolääkkeensä ja pennut saivat omansa. Ei voisi kuvitella, että matolääke maistuu hyvältä mutta siltä se näytti kun pennut sen nassuttivat menemään (lääke oli pastamaista). Seuraavan kerran pennut madotetaan 5 viikon iässä ja sen jälkeen seuraavan madotuksen pennut saavat omissa kodeissaan ennen rokotusta joka tapahtuu 12 viikon iässä. Tänäänkin syötiin jauhelihaa ja velliä, vaikka se sujui jo paremmin niin en ymmärrä kuinka minusta tuntuu, että minä olen eniten vellissä kun ruokailu on päättynyt. Toinen ilmiö mitä on tapahtunut koskee meidän aikusiten ruokailua, sillä minä olen päättänyt olla kunnon perheen emäntä ja laittaa miehelleni ruuan valmiiksi kun hän tulee töistä, mutta tänään jäin miettimään, että mikähän tässäkin menee pieleen kun mieheni jo ovelta huikkasi, mitä hyvää pohjaanpalanutta meillä tänään on? Pitääkö sitä nyt nipottaa jos pari kertaa  on näin päässyt käymään kun juuri kun pitäisi ottaa kantaa ruuan kypsyyteen niin pennukin huutavat minua ja niimpä minä tosiaan olen tainnut muutaman kerran unohtaa ruuan hieman liian kauaksi aikaa liedelle ja unohtua pentulaatikon reunalle, parasta oli eilen kun mieheni sanoi: "Kerrankin olet saanut makua riisiin" (paloivat karrelle, kattila pilalle).



Minä kesytin tän valaan.



Mua naurattaa tämä vellitouhu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti