perjantai 29. elokuuta 2008

Diwa palasi kotiin


Tänään päättyi eräs jakso, Diwan sijoitussopimus päättyi ja sain hakea Diwan kotiin. Aivan ihania olivat Diwan vauvat ja oli tosi hienoa, että saimme ne nähdä. Diwa oli kyllä iloinen kun näki meidät ja hössötti omaan ihanaan tyyliinsä. Diwa sai uuden apinankin kotiin tuliaislahjana. Vaikka oli aivan ihanaa saada Diwa kotiin, niin jonkinlaista haikeutta oli kuitenkin ilmassa kun lähdimme Diwan kanssa kotiin. Satu oli viikkojen aikana muodostanut Diwaan oman siteensä ja  selvästi näki, että Diwa luotti Satuun ja Satu piti Diwasta. Diwa imetti vielä pennut läksiäiseksi ja sitten vauvat jäivät Sadun hoivaan. Kotona odottikin sitten malttamaton lauma koiria, pientä kireyttä oli jonkin aikaa aistittavissa ilmassa, mutta mitään konfliktia ei syntynyt, vähän levoton Diwa on ollut, varmasti ikävöi pentujaankin ja muutto taas kotiinkin on stressaavaa, paikka omassa laumassa on löydettävä. Kiitos Sadulle kaikesta ja Diwa muistaa sinua varmasti aina lämmöllä.



Hei minun omat vauvani, kasvakaa isoiksi hienoiki koiriksi.



Diwan lapsia.



Diwan lapsi



Voi saisimpa tämän söpöliinin mukaani.



Leikitäänkö?



Kotona, kauniita unia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti