keskiviikko 27. elokuuta 2008

Vieraita


Tänään Mandy oli lähettänyt myös omia koulukuulumisiaan  ja Nadan metsäretkestäkin sateisessa metsässä Arja kertoi, kuinka tytöt kirmailivat pitkin metsää. Nadan kanssa pohdittiin näyttelyitäkin, mihin sitä sitten oikein suunnistettaisiin. Mandykin treenaa jo kovasti pentunäyttelyitä varten, ihanaa tohinaa joka puolella, hauskinta on kuulla että pikku Belunan Kinglyt pitävät omsitajansa täydessä touhussa koko ajan. Sitä varten pienet koiran on olemassa, että ne tuottavat iloa joka ainoa päivä omille perheilleen, ei ole tärkeää, osallistuuko joku näyttelyyn tai harrastaako jotain lajia, tärkeintä on, että koiran oma perhe on onnellinen ja niin on sitten pikku haukkukin.  Kaikki mikä tuottaa iloa ja on yhteistä tekemistä on oikeata koiran elämää ja koira perheen elämää. Max poikakin tuli tänään käymään ja tuolla pihalla on kaksi niin ihanan märkää koiranpentua , mutta kyllä ne nauttivat toistensa seurasta ja tuosta koiranpainista. Tänään oli tälläinen ihan tavallinen koiramainen ilta.



Milana



Kauniita  unia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti