maanantai 13. huhtikuuta 2009

Haloo, täällä kutsuu pentulaatikko


Pennut ovat täyttäneet tänään yhden kokonaisen viikon. Miten tätä sitten on juhlittu, no Bella sai ylimääräisen annoksen herkkullista jauhelihaa, jotta pennut saisivat hyvää maitoa. Pennut ovat tänään olleet hyvin vilkaalla tuulella ja seisontaharjoituksia on ahkerasti harjoiteltu. Sitten on nukuttu ja taas syöty välillä, illan tullen sitten taas käytiin puntarissa ja edelleen kaikkien painot nousevat keskimäärin n. 100 g päivässä. Voisimpa välittää teille tuon pennun tuoksun, sillä minusta ainakin sen parempaa tuoksua ei olekkaan, minun täytyy nuuhkia nyt näitä pienokaisia ihan varastoon. Merkitsemisnauhat ovat käyneet kaikilla jo pieniksi ja tänään on nauhoja suurennettu. Tässä tämän päivän pentutuhinat täältä laatikosta.



Nämäovat niin söpöjä ja hassuja kun ne ryömivät pehmolelujen joukkoon nukkumaan.



Vaikka taitaa tuo äipän kainalo kuitenkin olla paras paikka.



Tai sitten voidaan nukkua vaikka junamuodostelmassa ja näyttää yksi vaunu jääneen tuolle asemallekkin.



Sisko ja sen veli.



Äiti ja prinssit,prinsessa oli kaivautunut nukkumaan lelukasan alle.



Imut kohdallaan.


Päivän aikana ehtii nähdä monta hauskaa juttua,mutta aina ei ehdi heti ikuistaa niitä kuviksi. Huomenna alkaa taas arki pentulaatikossa ja Harryn pitää lähteä töihin, mutta me Bellan kanssa saadaan viettää lomaa. Pennuntuoksuisia terveisiä kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti