keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Niin rakas Neste-Oili on kuollut


Tänään meidän rakas virallinen valvoja on jättänyt meidät ja samalla jättänyt elämäämme suuren surun. Neste-Oili tuli elämäämme sattuman kautta pieni 5 viikkoinen löytölapsi oli ensilumen joukossa työpaikkani pihamaalla. Kukaan ei uskonut tuon pienen eloon jäämiseen, mutta sikteä taistelija oli pienen mustan kissan sisällä ja päivä kerrallaan Neste-Oili kasvoi ja vahvistui. Tänään en enää voinut auttaa tuota pientä taistelijaa joka oli oli joutunut auton töytäisemäksi. Neste-Oili oli raahautunut portillemme ja koirat ilmoittivat hirvittävällä ulvonnalla että jotain oli pahasti vialla, joten juoksin pihalle ja löysin pienen Neste-Oilimme loukkaantuneena. Lähdimme välittömästi eläinlääkärille, mutta Neste-Oili kuoli syliini matkalla,viimeisillä voimillaan Neste-Oili loi katseensa minuun ja nosti pienen mustan tassun poskelleni ja hyvästeli näin minut. Eläinlääkärin tehtäväksi ei jäänyt muuta kuin varmistaa tapahtunut. Raskas oli kotimatka pieni kissa -enkelini sylissäni ja tuo tuttu ihana tuoksu kun painoin kasvoni rakkaan lemmikkini turkkiin. Neste-Oili oli niin täynnä rakkautta ja hellyyttä, joka ainoa ilta se käpertyi syliini kerälle ja puski ja kehräsi, ikään kuin se olisi kiittänyt minua jokaiseta yhteisestä päivästä. Meillä ei tapahtunut mitään mihin Neste-Oili ei olisi osallistunut ja siitä se saikin nimen virallinen valvoja. Koirat ovat käyneet hyvästelemässä kissa kaverinsa ja Diwa laskeutui Neste-Oilin viereen ja laittoi kuononsa pienen kissan päälle. Luna alkoi "itkeä" ja on siitä asti inissyt ja pyytänyt päästä huoneeseen missä Neste-Oili lepää, Luna on yrittänyt nuolemalla herätellä tuota pientä mustaa kissaa. Meillä kaikilla on niin ikävä.



Virallinen valvoja on jättänyt vartio paikkansa, tästä lähtien joudun kirjoittamaan blogia yksin.





Hyvästi rakas Neste-Oili me kaikki kaipaamme sinua niin suunnattomasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti