lauantai 15. toukokuuta 2010

Dog Show Mynämäki


Mynämäeltä tuliaisina saimme paljon kokemusta ja paljon uusia vinkkejä kuinka sheltti valmistellaan näyttelykehään. Sitten saimme myös paljon aurinkoa ja punaiseksi muuttuneen ihon, olipas tosiaan kuuma ja kun ei osaa edes varautua vielä kesähelteeseen, niin päähine ei eksynyt mukaan tietenkään, onneksi oli juotavaa niin koirille kuin ihmisillekkin. No jospa huomenna olisi hieman viisaammin varustautunut. Tuomarina oli Jackie Stubbs Irlannista ja minulla on ilo tavata hänet huomenna uudelleen, sillä hän arvostelee myös leot.



Leiri pystytytetty.



Lämmintä ja aurinkoa



Mielenkiintoisia tapahtumia joka puolella.



Lotta ja Miki kehässä



Miki tuomarin arvioitavana



Liikettä tassuihin



Lopputuloksena EH ja punainen nauha. Arviossa sanottiin muun muassa, että kauniit silmät liikkuu hyvin ja hyvät kumaukaset, sitten en muuta muistakkaan kuin että korvat ovat hieman raskaat. Niin ja hyvä purenta.



Yllätys Pilvi seisoi tosi kauniisti PAIKOILLAAN.



"Kopelointia"



Sitten liikkeelle.



Kyykkyyn ylös



Lopputuloksena EH ja arvostelussa sanottiin seuraavaa, kauniit silmät, kohtalaiset kumaukset, liikkuu takaa hyvin, hyvä purenta, korvat kauniisti kiinnittyneet ikäisekseen. Hartialinja jäykkä ja liikkuu edestä korkein askelin (oma arvioni = tullut emäntäänsä hänelläkin on jäykät hartijat, tosin askel ei enää niin korkea).


Kiva näyttelypäivä ja paljon uutta siis nähtiin ja koettiin . Hellepäivää oli vietetty Tampereenkin suunnalla vai mitä mieltä olette näistä Mooseksen lähettämistä kuvista.



Huh hellettä



Hieno keppi



Mikä vesipeto.


Myös Vesa Pontus ja Kassu ovat uiskennelleet, no Vesasta en ole varma. Kuvat ovat pieniä kun ne on kännykällä lähetettyjä.


            Hauskaa ja vilvoittavaa.


Huomenna sitten taas suunnistetaan Mynämäelle ja mukaan lähtevät Milana ja Luna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti