keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Taas yksi kesäpäivä takana


Olemme onneksi säästyneet käärmekohtaamisilta koirien kanssa, sillä meillä töissä on tällä viikolla tehty todella monta käärmehavaintoa ja kun lukee noita kavereiden juttuja niin hyvin monessa paikassa on käärmeitä nähty.  Eläinlääkäriasemalta kuulin tietoa, että äitinepäivänä heillä oli 30 käärmeen pistoksen saanutta koiraa. Meidän Bellaa on aikoionaan pistänyt käärme, se pisti Bellaa Lohjan näyttelypaikalla. ja Bella tuli todella kipeäksi ja pistoksen jälkiseurauksena jalka tulehtui tosi pahasti.


MIlanan mamma-blogi 27 vrk


Kohta ollaan jo puolessa välissä tuota odotusaikaa. Nyt ovat kehittymässä alkioiden hampaat ja raajat ja sydän on jakautunut eteisiin ja kammioihin. Ruoka ei vieläkään oikein maistu Milanalle, toivottavasti kohta alkaa maistumaan sillä vattuvarpaat tarvitsevat ravintoa.



Hei kaikki täällä haukkuu Milana paljon terkuja


Menemme Milanan kanssa vielä uudelleen ultaraan maanantaina, joka oli se alkuperäinen suunniteltu päivä, sillä haluan nähdä vielä uudelleen sykkivät sydämmet ja saada hieman arviota pentujen määrästä nyt kun ovat hieman paremmin nähtävissä.



Mamman muru

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti