sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Pentulaatikko tiedottaa


Juhannukset on vietetty ja nyt jatketaan sitten tätä loman viettoa, koska meillä sellainen on. Pennut nukkuivat viime yönä kuuden tunnin yö unen en ollut uskoa silmiäni kun katsoin aamulla kelloa. Nukun itse pentulaatikon vieressä lattialla, aluksi oli hieman kova peti, mutta kummasti siihen on alkanut tottua, Milana nukkuu minun jalkojeni päällä tai kuuluisi olla siellä jalkojen takana, tämä järjestely sen takia että Milana ei pääse ohitseni hiippailemaan pentulaatikkoon vaan joutuu kulkemaan sinne ylitseni, mutta kyllä minä taidan ensimmäisen ponnahtaa pystyy kun naakan ääni laatikosta kuuluu.



Kun ruokailu alkaa on ryntäys melkoinen ja jokainen pentu tavoittelee parasta nisää



Siinä ei armoa tunneta vaan kiivetään siskon ja veljen yli



Lopuksi kuitenkin jokainen löytää oman paikkansa ja ruokailu jatkuu sopuisasti.



Ja mitä tekee mamma, no ottaa pienet päikkärit, antaa lasten selvitellä välinsä itse.



Eikä se ole lukumäärästä kiinni, kaksikin saa aikaan pentukasan.



Siskon peti



Tätä kait sitten kutsutaan veljen pediksi



Unileluissa löytyy



Ei haittaa vaikka on vähän isompikin kaveri



Hajuhaittoja sattaa esiintyä



Sinkku peti



Minun ihanat lapseni


Sitten sain aivan ihanan juhanustervehdyksen Topilta jaa Taavilta kiitos Tarja.



Kannattaa nuolaista ennen kuin tipahtaa



Uida pitää kesällä.



Taavi ja Topi



Tarjan leijonat.


Nyt taitaa taas kuulua naakatusta pentulaatikosta  joten ei kun syömään.


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti