lauantai 7. huhtikuuta 2012

Luonnetesti


Olipas tänään jännittävä päivä kun aamulla suunnistimme kohti Huittista , sillä me olimme varanneet ajan luonnetestiin Milanalle ja Biancalle. Ensimmäisenä oli vuorossa Milana ja BB jäi odottamaan autoon. Tiesin jo testiin mennessäni että emme saa mitään huippupisteitä koska leonberginkoiran on niitä aika vaikea saada, ja pisteet eivät meille olleet tärkeitä halusin vain oppia lisää omasta koirastani ja sen luonteesta. Samalla minua kiinnosti löysikö pentutestaaja neljä vuotta sitten mitään samaa mitä nyt luonnestestissä haivaittiin. Ensimmäisen oli testattavana toimintakyky ja siinä koiran olisi pitänyt tarttua leluun ja leikkiä vetoleikkiä tuomarin kansa, se ei ollut minulle yllätys että Milana ei mitään vetoleikkejä ryhtynyt leikkimään. Joten siitä saimme miinuspisteitä ja arvio riittämätön. Toisena testaus kohteena oli koiran terävyys tässä kohdassa ei tullut miinuksia vaan arvioksi tuli :Pieni ilman jäljelle jäävää terävyyttä. Seuraavana testattiin puolustushalua ja tässäkin jäättiin plussalle ja arviona oli pieni. Sitten oli taisteluhalun vuoro ja taas saatiin miinuspisteitä koska Milanalla ei sitten ollut taisteluhalua ja parasta minusta oli kun tuomari sanoi, koira katsoo minua sillä lailla, että ei niin pahaa ihmistä olekkaan joka minua löisi. Hermorakennetta testattiin seuraavana ja siitä saatiin saa plus pisteitä, sillä se oli kunnossa. Seuraavana oli tempperamentti ja siinä tuli arvioksi kohtuullisen vilkas vaikka tuomari sanoikin testin jälkeen että Milana on sellainen hidas hämäläinen johon vastasin että näkisitepä äidin. Sitten testattiin kovuutta ja tässäkin saatiin plus pisteitä Milanan arvio oli hieman pehmeä. Olipa sitten yksi osio missä saatiin ihan täydet pisteet ja se oli luoksepäästävyys, eli arvio oli HYVÄNTAHTOINEN, LUOKSEPÄÄSTÄVÄ ja AVOIN ja tämä kohta oli se mikä minulle itselleni merkitsi ihan kaikista eniten. Sitten oli vielä laukauspelottomuus johon tuli arvioksi laukausukokematon. Todella mielenkiintoinen ja  kun katson pentutestiä siellä on sanottu ihan samoja asioita avoin - reipas- ihmiseen sitoutunut rento-  rohkea - kohtalaissen vilkas- leikkikäytös laimea. Juuri tuollainen on Milana.



Saavuttiin testipaikalle Huittisiin.



Milanan testi alkaa omistajan haastattelulla.



Tuomari Jorma Lankinen antaa toimintaohjeita



Tutkitaan mikä kumman pelottava olento se metsästä hyökkäsi.



Metsästä hyökkää huutava huitova ihminen, Milana asettui ihmisen ja minun väliini mutta ei sanonut sanaakaan.



Sitten koira jäi yksin ja taas hyökkäsi ihminen. Tässä kuvassa Milna vielä seisoi mutta hetken päästä istui odottamaan rauhallisena jolloin tuomari sanoi, että tuon koiran mielestä ei niin pahaa ihmistä olekkaan joka häntä löisi.



Odotetaan testin tuloksia.



Tässä Biancan testi alkaa



Tuomari sanoi välittömästi testin alettua tuo koira on vielä ihan kakara. BB: En katso sitä tyhmää kelkkaa joka tuli metsäsät en tule sen luo.



Tuo on aika tyhmä en halua haistaa sitä.



Sitten hyökkäys pusikosta, BB vain seisoi ja katsoi tekemättä yhtään mitään.



Nyt sitten tuli paha kohta kun tuo tynnyri rämisteli tulla melkein kimppuun niin BB päätti että nyt riittä mä lähden autoon ja niimpä tuomari keskeyttikin testin koiran liiallisen pehmeyden takia.



Tultiin me kuitenkin vielä takaisin sieltä minne me mentiin. Loppukeskustelussa tuomari sanoi sinulla on avoimia ystävällisiä helppoja koiria joiden kanssa ei tule vaikeuksia. Se riittää minulle ja olin oikein tyytyväinen tähän. Kun BB on täyttänyt neljä niin ehkä vien BB uudelleen testiin, sillä olisi kiva nähdä onko BB itseluottamus kasvanut, sillä senkin tuomari sanoi heti, että tämä koira ei pärjää yksin on liian kiinni vanhemmassa nartussa ja sehän on totta Lotta äitihän aina ratkaisee kaikki BB:n ongelmat. Tuokaan ei ollut yllätys minulle että Bianca on pehmeä sillä sitä on myös Lotta .Äärettömän mielenkiintoinen päivä oli tosi kiva seurata eri rotuisten koirien testejä.

Rudolfin pääsiäisterveisiä.



 Pitkä ja luminen tie on Rudolfilla.



Minun lelu



Kaverukset.

Hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille.



Sanni-noita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti