Elimmepä kauhun sekaisia hetkiä tänä perjantaina kun kasvattini Milan perhe joutui autokolariin liukkaan kelin johdosta ja perheen kaikki kolme leoa olivat mukana lasten lisäksi. Onneksi kaikki ihmiset selvisivät säikähdyksellä ja Nada ja Zirakin saatiin pian kotiin, mutta nuorin Mila sai niin pahan säikähdyksen tapahtumasta, että pakeni paikalta ja Milaa etsittiin sankoin joukoin Perniön seudulta tänään. Naamakirjan kautta saimme tietoa levitettyä ja ihan tuntemattomatkin ihmiset ottivat yhteyttä ja halusivat auttaa. Kiitos kaikille jotka autoitte Milan pääsemään takaisin omaan kotiin ja turvaan. Tässä lyhyt kertomus Arjan (=koiran omistaja) kertomana.
Me seurattiin sitä pitkin metsiä, välillä löydettiin jäljet ja pari kertaa joku pääsi ihan lähellekin, mutta pikkuinen oli niin paniikissa, ettei luottanut edes minuun.Lopulta löydettiin hänet aika läheltä kotia, ja siitä neiti päätti lähteä itse turvaan omaan kotiin





Mila (kuva ei ole tältä päivältä)Kiitokset kaikille jotka välititte ja jaoitte huolen pikkuisen Milan kotiin pääsystä. Onneksi kaikki hyvin ja kaikki kolme leoa ovat kotona ja ihmiset terveinä..
Vaikka en talvi-ihminen olekkaan niin tänään oli onni myös mukana siinä, että oli lunta ja Milan liikkeitä pystyttiin seuraamaan lumisessa metsässä. Koirani ovat tosin nauttineet ihan älyttömästi ja muistuttavat lumiukkoja kun tulivat juuri sisälle ja kohta eteinen muistuttaa uima-allasta. Viikonloppu onkin sitten näyttökokeiden aikaa ja toivottavasti sunnuntai iltana minulla on koirankouluttaja todistus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti