sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Koiralähtöinen koirankoulutusohjaaja


Tänään on valmistunut  uusi koiralähtöinen koirankouluusohjaaja, vuosi sitten aloitin opiskelun ja tänään se päättyi hyväksytysti suoritettuun näyttökokeeseen. Viikonloppu oli jännitystä täynnä ja jo eilen illalla ensimmäisen näytön jälkeen  sain valtavan migreenikohtauksen kun jännitys laukesi, tänään en sitten enää jännittänyt niin paljoa. Koulua olen käynyt Rakkaiden Haukkujen koulutusohjelman kautta. Poimin tähän kappaleen heidän nettisivuiltaan missä he kertovat mikä on koiralähtöistä koulutamista.

koiralähtöisyys ei ole koulutusmetodi se on tapa elää koira kanssa siten, että molemmilla on hyvä olla. Ja kun normaali elämä koiran kanssa perustuu hyvään suhteeseen ja luottamukseen on kaikki muu todella helppoa – kouluttaminenkin. Koiralähtöisyys toimii kaikkien koirien kanssa – mitä vaikeammat ongelmat sen paremmin se toimii. Koiralähtöisyyden ainoa tavoite on koiran kokonaisvaltainen hyvinvointi. Vain hyvinvoiva koira voi olla onnellinen ja tasapainoinen.



Voit aloittaa kokeilun esim. alla olevan listan avulla:





Älä tee koirallesi mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän



koira kokee kipua siinä, missä ihminenkin



koiran pakottaminen ja uhkailu murentaa suhdetta ja luottamusta



 



Palkitse oikeasta – Jätä väärä seuraamuksitta



koira oppii palkinnoista



koira ei opi rangaistuksista ja kielloista



opetamme usein omalla käyttäytymisellämme koiralle ns. pahat tavat



 



Unohda kieltäminen



ennakoi tilanne, palkitse oikeasta



koira turhautuu / stressaantuu kielloista



kielto muuttuu palkinnoksi



kielto aggressoi ihmistä



 



Älä pakota mihinkään



siedätä hyvien kokemusten kautta



jos pakotat kerran, joudut todennäköisesti pakottamaan aina



 



Puhu aina nätillä äänellä



suhde paranee



koira kuulee ja haluaa kuunnella sinua paremmin



 



Unohda koiran turha koskettelu



opi kunnioittamaan koiran rauhoittavia signaaleita (Turid Rugaas, Rauhoittavat Signaalit)



koiran kiva ei aina ole sama kuin sinun kivasi!



 



Koira on sekaravintoa syövä peto



anna koiralle mahdollisuus tyydyttää lajille ominaiset, luonnolliset tarpeet mm. haistelu, kaivaminen, pureminen



 



Näin toimiessasi sinulla on

ONNELLINEN JA TASAPAINOINEN KOIRA!

Ja kun koirasi on onnellinen sinä olet onnellinen



 



RAILI HALME



Koirienkoiralähtöinen koulutusohjaaja, käyttäytymisneuvoja ja ongelmakoirakouluttaja



Kansainvälinen luennoitsija



Suomen Eläintenkouluttajat ryn varsinainen jäsen



Hallituksen jäsen, PDTE (Pet Dog Trainers of Europe)



Täysjäsen, APDT



Päätoimittaja, PDTE News (Pet Dog Trainers of Europe)





Käytännössä pääsin kokeilemaan oppejani Diwan kanssa, kun Diwa piti viedä eläinlääkäriin ja piti saada otetuksi verikoe ja röntgenkuva sekä tehtyä yleistutkimus koiralle. Diwahan ei mitenkään rakasta viereiden ihmisten kosketusta ja kukapa pitäisi verikokeen ottamisesta tai röntgenpöydällä olemisesta. Koska Diwan ja minun suhde on vahvitunut olin kaikkien länäolleiden epäilystä huolimatta varma, että Diwa ei tarvitse toimenpidesuojaa kun verikoe otetaan tai missään muussakaan tilanteessa, koska Diwa tietää, että en anna  koiralleni tapahtua mitään pahaa. Olin itse aivan rauhallinen puhuin Diwalle hyvin rauhallisella hieman matalalla äänellä, sillä mitä puhuin ei olllut merkitystä vain äänen sävyllä ja omalla rauhallisuudellana, kaikki mitä aiottiin käyttää pyysin saada antaa koiran haistella ensin ja vasta sitten toimittiin. Kaiken aikaa juttelin ja kerroin mitä tapahtuu yhtä hyivin olisin voinut kertoa vaikka lapsuuteni kesästä. Välillä haukottelin ja kerroin koiralleni että ei mitään hätää tässä tilanteessa.  Jokaisessa välissä kehuin koiraani kehusanalla joka kertoo koirilleni että olen hyvin tyytyväinen siihen mitä juuri nyt teet. Diwa antoi ottaa verikokeen ja nostaa itsensä pöydälle ja pysyi koko röntgen kuvauksen ajan hiiskumatta paikallaan  kuunteli vain rauhallista jutteluani. Minulle jäi hyvä mieli koko tapahtumasta ja koirani lähti häntä heiluen kotiin yksi hyvä lääkärikokemus takanaan. Arvostan myös lääkäriasemani lääkäreiden kokemusta, sillä kun pyysin että saan näin toimia niin he tukivat minun toimintaani.

Sitten aivan uuteen asiaan nimittäin onnitteluihin Belunan Kingly Moriz "Moose" on tänään  käynyt luonnetestissä ja läpäissyt testin pisteillä 155.


Moose

Moose on myös kova poika uimaan ja taitaapa tytär  Peppi seurata isänsä tassun jälkiä.




Peppi on käynyt uimassa Hyvinkään koirakylpylässä ja Hoitolassa.



Arvatkaapa kumpi koirista on Peppi, no tietysti se jolla on pinkit liivit. Pinkki on Pepin väri.



Upeaa katsottavaa, en ole itse koskaan käynyt koiran kanssa uimahallissa, mutta ei sitä koskaan tiedä koska sekin täytyy kokeilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti