maanantai 31. joulukuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta 2013


























Belunan Kennel kiittää kaikkia jotka olette viihtyneet sivuillani lukemassa tarinoita koiramaisesta elämästämme. Vuotemme päättyi tavalla mitä en odottanut mutta aina ei voi saada sitä mitä kovastikkin toivoo. Biancan juoksu oli kummallinen ja astutusta ei saatu tehtyä, mikä harmittaa minua niin paljon ettei sitä voi sanoin kuvata. BB:n juoksu oli hetkessä ohi joten astutus myöhästyi. No sen ei sitten vain ollut tarkoitus tapahtua. Jäämme odottelemaan uuden vuoden tapahtumia. Pahoitteluni pentujen varaajille tässä vain nyt kävi näin. Tämän lisäksi päivääni höysti se että harmistuksissani unohdin pankkikorttini tunnusluvun, no kuka sitä olisikaan pankkikorttia tarvinnut ja eihän sekään mitään haittaa, että kissa oli käynyt pissaamassa ajankuluksi sänkyymme, kivahan se on pyykkiä pestä uuden vuoden aattona. Yksi koirista oksentaa ja matot on nyt sitten pestävä nekin. Välillä on mentävä montun pohjalle, ei sitä muuten sieltä nousemaan pääse.
 Koirat ovat onneksi ottaneet melko rauhallisesti tuon paukuttelun joka  meinaa kuulua vaikka kaikki aparaatit huutavat täysillä. Eniten se haittaa Lunaa, joka stressaantuu kovasti paukuttelusta.
 Herkut sentään hieman auttavat kestämään tätä paukuttelua. Ei ole helppoa olla koira kun ei voi ymmärtää mistä oikein on kysymys.
Belunan Kennelin porukka toivottaa kaikille kasvateilleen ja ystävilleen oikein hyvää alkavaa vuotta.

























Kiitos kuitenkin tästä kuluneesta vuodesta, koska niin paljon on tapahtunut hyviäkin asioita ja ollut ilonaiheita,  meillä oli ihana XL-pentue ja pikkuinen Taiga muutti meille, ne kyllä kruunaavat vuoden ja valmistuinhan koirankoulutusohjaajaksikkin ja minulla on huippu KePo ja ihania ystäviä sekä ihanat terveet koirat. Siis vuosi 2013 tervetuloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti