tiistai 29. huhtikuuta 2014

Yllätys portilla

Tänään kun tulin töistä kotiin odotti minua portilla yllätys, ihana lahjakassi siellä ihan hyljättynä. Kurkistus kassiin ja sieltä löytyi ihana kortti.
Korttiin oli kirjoitettu onnittelut kasvattaja-mammalle valmistumisen johdosta
 Kassista löytyi ihania koira kirjoja ja yhdessä oli Eemelin omakätinen "nimmari", se löytyi kyllä helposti se nimmari, tosin sivu oli myös samalla melkein kadonnut. On se Eemeli niin ihana ja on Eemelillä kyllä niin ihanat palvelijat jotka Eemelistä huolta pitävät. Parhaimmat kiitokset muistamisesta. Koirakirjastoni sai neljä uutta kirjaa  mm. seuraavat helmet.
Sulo tuli taloon kirja kertoo 5 viikkoisesta espanjalaiselta kirpputorilta löydetystä koiranpennusta ja siitä miten Sulon löytänen emännän elämä muuttuu kertaheitolla. Lintukoiran ikävä taas kertoo tarinoita riista- ja lintujahdista, ikääntymisestä ja ystävyydestä. Sitten paketissa oli vielä Eksyneiden sydänten koti, missä kerrotaan Engalannin maaseudulla sijaitsevasta kennelistä ja siitä miten löytökoirille löydetään uusi omistaja ja koti. Sitten paketissa oli vielä Koirakuiskaaja kirja, tämä onkin sitten mielenkiintoinen kirja siinä mielessä, että tämä kirja kertoo koirankouluttamisesta sellaisella tavalla mitä itse en missään nimessä hyväksy. Kirjassa on erittäin paljon opittavaa ja se avartaa ajatusmailmaa siinä,  miten koiria voi kouluttaa koiralähtöisesti ja miten sitten taas pelkolähtöisesti kuten Milan asian hoitaa. Teimme kurssilla lopputöinä noita Milanin caseja sillä lailla, että muutimme ne koiralähtöisiksi ja se olikin hauskaa puuhaa. Kiitos Eemeli ja ihanat palvelijat muistamisesta.
Banjolla ja Perlalla on energiaa.
Vauhdiss löytyy
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti