keskiviikko 24. elokuuta 2016

Carlotta Leo von Der Seewiese yhdeksän vuotta.

Tänään on suuri päivä perheessämme meidän Lotta mamma täyttää tänään kokonaista yhdeksän vuotta. Olemme niin onnelisia, että olemme saaneet pitää tämän ihanan luonteisen tytön luonamme. Parasta Lotassa on aina olut hieno luonne, jota Lotta on voimakkaasti periyttänyt lapsosilleen. Lotta on edelleen hyvin leikkisä ja touhuaa ehkäpä enemmän kuin meidän nuoriso. Lotta on meidän kivenpyörittäjä, mitkään pallot eivät ole voineet korvata ihania pyöreitä kiviä joita Lotta pyörittelee pihamaalla.
 Lotta on aina ymmärtänyt ihmisten puheesta hyvin suuren osan, koskaan ei kenenkään ole tarvinnut Lotalle ääntään korottaa sillä Lotta on lähes ajatusten lukija jolla on suuri miellyttämisen halu omia ihmisiään kohtaan. Lotta sai myös pitää yhden lapsistaan luonan nimittäin BB:n ja Bianca on edelleen Lotalle se pieni pentu jota pitää aina puolustaa etteivät vaan muut kiusaa tuota pientä lasta.
Lotta pitää myös metsäilystä.

Mustikat ovat myös herkkua varsinkin jos mamma ne tarjoilee.

Carlotta Leo von Der Seeviese

Synttärikakku

Kiltisti jaksaa odottaa.

Meillä on aina ollut kielimuuri Lotan kanssa, sillä aina kun sanon Lotalle istu Lotta menee maahan ja vaikka kuinka olen yrittänyt vaihtaa tuota istu ja maahan käsykyä keskenään se ei ole onnistunut.

Lotta tykkää kalasta ja niimpä kalat toimittavat kynttilän virkaa kakussa.

Herkuttelua

Meidän ihana synttärisankari.
 
Parhaimmat onnittelut murulle
TAIGA-uutiset: Taiga oli aamulla jättänyt osan ruuastaan syömättä, mutta iltapäivällä sekin sitten maistui. Taiga on voinut ihan hyvin ja lenkillä on käyty, tosin tänään lenkkeily jäi hieman vähäiseki sairastuttuani viime yönä. Meillä oli yöllä pieni härdelli kun sairastuin ja jouduimme tilaamaan ambulansiin paikalle, koirat ottivat asian rauhallisesti, tosin olisin halunnut tietää ambulanssimiesten ajatuksen kun saapuivat klo 01 pihalle mikä oli pimeääkin pimeämpi ja vain kumea haukunta kului pimeyden keskeltä, useasta eri suunnasta. No nyt kaikki alkaa taas olla hyvin ja voimme jatkaa vauvojen odotusta rauhallisin mielin.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti